Pojan leikkauspäivä oli määrätty viikon päähän. Siihen asti oli edessä siis vain odottelua ja Pojan voimistumista. Olimme tietysti huolissamme ja jännitimme leikkausta, mutta toisaalta luottamus oli suuri siihen, että kaikki menisi hyvin. Kyseessä oli kuitenkin melko tavallinen leikkaus, vaikka kirurgi kertoikin ihan yleisellä tasolla pienten vauvojen sydänleikkausten olevan vaikeita senkin takia, että suonet ovat kuin märkää vessapaperia. Todella rauhoittava tieto.
Päivät matelivat hitaasti ja rytmittyivät teho-osaston vierailuaikojen mukaan. Mies kävi hakemassa myös Tytön Helsinkiin ja vapaa-aikoina keksimme hänelle tekemistä ja näkemistä. Tyytyväinen hän oli silti myös sairaalan leikkipaikoissakin sillä aikaa, kun vuoron perään olimme Pojan luona.
Otin tehtäväkseni huolehtia Pojan ravinnosta. Pumppasin maitoa 3-4 tunnin välein ympäri vuorokauden. Se oli ainoa asia, mitä pystyin tekemään Pojan hyväksi. Ja halusin myös, että maitoa tulisi vielä sittenkin, kun päästäisiin kotiin. Niinpä pumppasin maitoa joko vierailuaikojen välissä sairaalan lypsyhuoneessa tai sitten omalla käsipumpulla majapaikassa. Osan maidosta kiikutin suoraan osastolle Poikaa varten ja ylimääräiset menivät maitokeittiölle pastöroitavaksi tai pakastettavaksi tulevaa tarvetta varten.
Ennen leikkausta Poikaa sai muutaman kerran ottaa syliin ja antaa hänelle tuttipullosta maitoa. Ne olivat ihania hetkiä ja silloin Poika tuntui taas vähän enemmän omalta vauvalta kuin sairaalan omaisuudelta.
Itku silmässä luen sinun blogia. Minulla on myös erityinen poika, vaikkakaan ongelmat ei ole tuota koko luokkaa kuin teillä. Meillä sairaala-aikaa oli vain 5 viikkoa, mutta muistan yhä miten vaikeaa oli jättää pieni vauva sairaalaan.
VastaaPoistaHei Essi!
PoistaNäistä tapahtumista on onneksi jo aika tarkkaan vuosi aikaa. Nyt vasta aloin kirjoittaa ylös tapahtumia päiväkirjamaisesti. Muistuu mieleen asioita, joita ei ole tullut vähään aikaan ajateltua.