Lehmä kotilomalla

Kun oli kulunut kolmisen viikkoa siitä, kun olimme saapuneet Helsinkiin minun annettiin ymmärtää, että olisi ehkä syytä välillä lähteä käymään kotona. Mieheni oli käynyt kotona pariin otteeseen ja Tyttö oli matkustanut Helsingin ja mummulan väliä muutamaan kertaan.

Ensin tyrmäsin ajatuksen täysin. Enhän voinut jättää Poikaa. Parin tunnin ajan kun sitten asiaa mietin itseni, mieheni, poikani ja tyttäreni kannalta, tulin siihen tulokseen, että ehkä voisin pariksi yöksi lähteä Tytön kanssa kotiin. Pojan tilanne oli vakaa ja jos jotain nyt tapahtuisikin, olisin vain kolmen tunnin ajomatkan päässä. Vielä samana iltapäivänä pakkasin siis tavaroitani ja Tytön tavarat mukaan ja lähdin käymään kotona. Alkumatkasta ahdisti ja tuntui pahalta lähteä Pojan luota, mutta mitä lähemmäs kotia pääsimme, sen paremmalta ajatukselta se tuntui.

Kotiin päästyäni olin toisaalta huojentunut, saisin viettää pari päivää Tytön kanssa rauhassa omassa kodissa. Hän kun väkisinkin oli jäänyt tässä tilanteessa vähemmälle huomiolle, vaikka kaikkea mukavaa olimmekin hänelle yrittäneet järjestää. Toisaalta ahdistus iski aivan uudella tavalla, koska olin ensimmäistä kertaa kotona sitten synnyttämään lähtemisen ja Poika ei ollutkaan mukana. Keittiön pöydällä oli postissa tulleita vaaleansinisiä onnittelukortteja ja makuuhuoneessa pinnasänky valmiiksi kasattuna. Mitään varmuutta ei kuitenkaan ollut, että Poika olisi lähiaikoina tulossa kotiin, ehkei jopa koskaan.. Yritin kuitenkin pitää ajatukseni kurissa ja nauttia niistä muutamasta päivästä rauhassa Tytön kanssa.

Mieheni siis jäi Pojan luokse Helsinkiin ja kertoi jossain vaiheessa hoitajan lähettäneen terveisiä, ettei ainakaan maitojen puolesta ollut kiire takaisin. Maitokeittiössä oli Pojalle maitoa seitsemän litraa! Enkä kaikkea maitoa ollut edes toimittanut sairaalaan, vaan öiseen aikaan kaatelin sitä viemäristä alas, koska en jaksanut alkaa puunata pumppua. Toki oli välillä ollut päiviä, ettei poika ollut saanut maitoa yhtään tai vain pari milliä kerrallaan, joten kyllä kai sitä sitten oli ehtinyt kertyäkin.

Helsingistä kuului myös uutisia. Pojan vointi oli ottanut harppauksen eteenpäin ja hänet oli voitu irroittaa hengityskoneesta. Nyt hengityksen tukena oli enää C-PAP- ylipainemaski. Vihdoinkin alkoi tuntua siltä, että ehkä tästä selvittäisiin.