Translate

2017-06-02

Neuron kuittaus







Keväällä Pojalle tuli kutsu lastenneurologialle kontrollikäynnille. Oli ollut puhetta joskus aikaisemmin, että ennen esikoulua olisi hyvä tehdä rutiininomainen tarkastus, jonka avulla havaittaisiin mahdolliset ongelmat jo hyvissä ajoin. Olin vain yllättynyt, että kutsu tuli näin ajoissa, kun Poika ei ollut vielä täyttänyt viittäkään ja ettei minun tarvinnut itse kysellä kontrolliajan perään.

Pyysin päiväkodista toimittamaan sairaalaan palautteen siitä, miten päivittäiset toimet siellä sujuivat ja siitä, jos heillä oli jotain muita huomioita. Kontrollikäynti sisälsi sekä psykologin haastattelun, että lastenneurologin käynnin. Itselläni ei ollut mitään huolta Pojan kehityksestä ja saimme vahvistuksen tälle myös näillä käynneillä. Aivan normaali Poika, joka itseasiassa jossain kohtaa oli jopa ikäistään edellä kehityksessä. Lastenneurologi oli sama, joka oli tavannut Pojan edellisellä kerralla parivuotiaana ja hän edelleen hämmästeli, miten voi olla mahdollista että niin isot asiat eivät olleet jättäneet mitään jälkeä Pojan toimintoihin. Lääkäri sanoi, että ei tarvitse enää käydä hänen vastaanotollaan vaan voi huoletta tässä nyt reilun vuoden verran kasvaa ja mennä sitten seuraavana syksynä esikouluun. Ja taas kerran.. olin onnellinen.

Olimme keksineet kivan harrastuksen, jota jatkoimme syksystä talven läpi kevääseen. Etsimme lähistöltä ja vähän kauempaakin erilaisia luontopolkuja ja -reittejä joita sitten kävimme kävelemässä ja taukopaikalla syötiin eväät - tottakai. Poikakin jaksoi tosi hyvin kävellä, kun reitti oli mielenkiintoinen. Tavallisen tien kulkeminen ei jaksanut kiinnostaa, mutta heti jos reitti oli vähän vaikeampikulkuinen tai edessä oli pitkospuut, meno oli mukavaa ja reipasta. Toinen kiva ulkoilmaharrastus oli käydä meren rannassa kallioilla kiipeilemässä. Yllättävän ketterästi Poikakin meni vaikka minkälaisesta välistä Tytön vanavedessä, eihän nyt isosiskolle sovi toiseksi jäädä. 


 





2017-06-01

Uusia taitoja

Viime joulukuun kontrollikäynnillä tuli odotetusti vain hyviä uutisia. Kaikki arvot näyttivät sopivilta ja lopulta fenestraatiokin näytti sulkeutuneen kokonaan. Näin ollen päästiin siirtymään Marevanista Disperiniin ja sain palauttaa INR-mittarin sairaalaalle seuraavaa tarvitsijaa varten. Vaikka Marevanin kanssa olikin oppinut elämään, ei sitä silti tulisi ikävä. Myös nesteenpoistolääkettä hieman vähennettiin, mutta ei vielä uskallettu jättää kokonaan pois. Saturaatio oli 96 ja proBnPkin hyvissä lukemissa 103.

Jotenkin jäi tyhjä olo, kun olin odottanut vielä sitä yhtä Helsingin reissua, jota ei tässä kohtaa sitten tullutkaan. Katetrointireissulle ei siis tarvinnut lähteä ja seuraava kontolli olisi sitten taas puolen vuoden päästä eli kesäkuussa täällä kotimaisemissa. Mutta hyvä näin.

Poika oli syksyn aikana enemmän ja enemmän kiinnostunut numeroista ja kirjaimista, mitä luultavimmin eskarissa olevan isosiskonsa esimerkkiä seuraten. Nimensä hän oppikin kirjoittamaan jo melko nopeasti, mutta en siihen sen enempää kiinnittänyt huomiota. Ennen kuin.. yhtenä päivänä hän sanoi tekevänsä oveensa samanlaisen lapun kuin Tytöllä. Ajattelin, että sieltä tulee jotain "suttua", mutta käytyään kysymässä millainen kirjain on T, hän tuli kohta esittelemään lappua, jossa luki "ei ssa tulla". Hän oli siis osannut hakea suunnilleen oikeat kirjaimet viestiänsä varten. Voi kuinka hienolta se tuntuikaan alun vaikeuksia ajatellen. Ja ikää oli tosiaan vasta neljä vuotta. Innostus jatkui pitkin talvea ja keväällä Poika osasi jo lukea melko pitkiäkin sanoja sekä kirjoittaa jonkin verran.