Tydän

Vaikka kovinkaan paljon en vielä mieti, miten Poika itse tulee suhtautumaan sydänvikaansa sitten kun siitä enemmän ymmärtää, joskus ajatukset vaeltavat jo niinkin pitkälle. Toivon, että vanhempana sitä osaisi hoitaa asian niin, että se on lasten mielestä ihan normaali asia. Jokaisella on jokin erityispiirre ja Pojalla se nyt vain sattuu olemaan puolikas sydän, mutta sen ei saisi antaa tulla esteeksi normaalille elämälle enempää, kuin mitä se luonnollisesti fyysisellä puolella aiheuttaa.

Ainakin tähän asti Tyttö pitää Pojan sairautta aivan normaalina, ja yhteen aikaan puhui jopa niin, että "silloin kun minä vauvana olin Helsingissä sairaalassa.." Hän siis ajatteli, että kaikki vauvat viettävät ensiviikkonsa teho-osastolla. Poikakin ainakin vielä ylpeänä esittelee arpeaan. Toivottavasti asia pysyy yhtä luonnollisena jatkossakin.

Yhtenä päivänä autossa kun ajelimme kaupasta kotiin, Tyttö puhui jotain Pojan arvesta. Poika näytti rintaansa ja hoki" aapi, aapi". Sanoin, että se on sankariarpi. Poika pudisti päätään ja sanoi "tydän". Ja äiti yritti taas pitää silmäkulmansa kuivana.

Kysymyksiä ilmassa

Maaliskuun puolessa välissä vihdoin koitti odotettu kardiologin kontrolli. Kurkupääntulehduksen jälkeen oli Pojalle tuttuun tapaan flunssa ja hän olikin hieman räkäinen vielä kontrollipäivänäkin. Kardiologi totesi saman kuin lastenlääkäri kuukautta aikaisemmin, että Poika oli selvästi sinertävämpi kuin ennen. Saturaatio oli 78-80 välillä. Kardiologin kuunnellessa keuhkoja hän totesi Pojan olevan melko limainen ja hengitys rohisi selvästi. Se saattoi myös vaikuttaa tällä hetkellä saturaatioon. 

Sydämen ultraäänitutkimuksessa ei näkynyt mitään merkittäviä muutoksia, vaan sydän voi tilanteeseen nähden edelleen hyvin. Kardiologi halusi tavata Pojan uudelleen nyt toukokuussa tervehtyneenä, jotta nähtäisiin onko saturaatio todellisuudessa niin alhainen. Jos näin olisi, ns. Glennin shuntti olisi jäämässä pieneksi touhukkaalle Pojalle. Hb oli 155 ja Pro-BNB 204, eli kohtalaisissa lukemissa. 

Seuraava kontrolli määrittäisi, pitäisikö edetä jo nyt seuraavaan leikkaukseen. Jos saturaatio olisi yhtä alhainen, kardiologi tekisi lähetteen Pre-TCPC katetrointiin Helsinkiin. Yleensä sen ajankohta oli vasta 3-4 -vuotiaana. Taas pelkän TCPC-leikkauksen mainitseminen sai aivoni käymään ylikierroksilla ja mahani kääntymään ympäri. Muistin sentään pyytää C-lausunnon vammaistuen jatkohakemusta varten, edellinen päätös kun oli loppunut jo tammikuussa. Nyt pitäisi pari kuukautta yrittää taas unohtaa koko asia ja murehtia sitä sitten, jos päätös katetrointilähetteestä tehtäisiin. Tuntui, että aina oli jotain odotettavaa ja murehdittavaa. Seuraavan kontrollin odottaminen ei ollutkaan vähään aikaan ollut yhtä jännittävää.