Pommi

Olen odotellut aikaa Helsinkiin CT-kuvaukseen, josta oli puhetta Pojan toukokuisessa kontrollissa kardiologin kanssa. Viikolla sainkin todella yllättävän puhelun sitä ja vähän muutakin koskien. 

Puhelimeni soi ja aavistelin soiton tulevan Lastenklinikalta numeron perusteella. Toisessa päässä kardiologi esitteli itsensä ja varmisti, että puhelimessa on Pojan äiti. Hän selitti, että oli tekemässä varausta Pojalle sovittua CT-kuvausta varten, kun oli siinä samalla huomannut, että Pojalle olikin varattuna jo leikkausaika. Heinäkuulle. Että ei sitä CT-kuvausta enää sitten kannattaisikaan tässä ennen tehdä. Hän vain ajatteli ilmoittaa, etten ihmettele kun sen sijaan tulisikin postissa leikkauskutsu.

Kiitin tiedosta ja suljin puhelimen ja olin hetken aivan ymmälläni. Sitten sanat iskeytyivät ymmärrykseeni ja aloin täristä. Leikkaus. Pian. Tämä tuli aivan puskista. Viime kesänä katetroinnin jälkeen on varmaankin sitten laitettu jo valmiiksi hoidonvaraus tälle kesälle, mutta ei kukaan meille ollut siitä kertonut. Eikä kardiologikaan asiasta aiemmin tiennyt. Käsitykseni oli, että täällä kontrolleissa sitten katsottaisiin, koska ajankohta olisi sopiva.

Soitin Miehelle hieman pöllämystyneenä ja tirautin pienet itkutkin. Sitten pääni asettui järjestelymoodiin ja aloin miettiä, mitä kaikkea tässä kuukauden aikana pitäisi muistaa huomioida. Leikkaus. Se olisi kohta. Ei ensi vuonna vaan ensi kuussa. TCPC.

Tuttu vaiva

Tulipa jälleen kerran yksi aamu, kun Pojan hengityksestä kuuli heti, että kurkunpääntulehdus oli tuloillaan. Päivän aikana vaiva hieman helpotti mutta seuraavan yön pihinää kuunneltuamme, päätimme että lääkärissä olisi hyvä käydä hakemassa kortisoniannos, jotta olo helpottuisi. Ajattelin mennä terveyskeskukseen, koska vaivassa ei ollut mitään uutta ja itse tiesin siihen tepsivän hoidonkin, mutta omassa terveyskeskuksessamme ei ollut sinä päivänä yhtään lääkäriä paikalla. Niinpä soitin keskussairaalaan ja saimme luvan käydä siellä näyttämässä Poikaa. Arvelin, että vaiva tuskin vaatisi osastolle jäämistä, eikä spiraakaan, mutta kortisoni auttaisi taudin taltuttamisessa. Poika vaati silti vastaanotossa rannekkeen käteensä ja sellaisen hän myös sai.

Poika oli tuttuun tapaan erittäin reipas, piti vain varmistaa, ettei mitään rokotusta oltu antamassa. Lääkäri tutki Pojan ja oli samaa mieltä kanssani, että kurkunpääntulehdus Pojalla oli ja kortisonia siihen annettaisiin. Spiraa ei nyt ollut järkeä antaa, kun hengittäminen sillä hetkellä oli melko vaivatonta ja sen vaikutus olisi hetkellinen.

Lääkäri totesi, että ilmeisesti tunnistamme kurkunpääntulehduksen melko helposti ja ensimmäistä kertaa saimme myös kotiin yhden annoksen kortisonia seuraavaa kertaa varten, ettei tarvitsisi sitä varten lähteä sairaalassa käymään.

Poika rouskutteli kolme pilleriä, joi pillimehua päälle ja totesi, että hyvää oli. Palkinnoksi hän sai hienoja dinosaurustarroja ja pääsimme palaamaan kotiin. Tämä oli helppo reissu.

Hammashoitoa

Poika kävi vuosittaisessa hammashoitajan tarkastuksessa pari viikkoa sitten. Hänelle on jo lähes heti hampaiden puhjettua ilmaantunut hammaskiveä, jota jo viime vuonna ihmeteltiin. Hampaat pestään aamuin illoin, mutta jostain syystä hammaskiveä on vain kertynyt. Ei hammashoitajakaan siihen oikein osannut mitään sanoa, mutta totesi, ettei se maitohampaissa ole niin vaarallista, kun se on vain pinnallista eikä aiheuta ikeniin tulehdusta.

Jo viime vuonna otin esille antibioottiprofylaksian eli sen, että jos Pojalle tehdään suun alueella jotain toimenpiteitä, joissa on vaarana limakalvon rikkoutuminen, etukäteen pitää aloittaa antibiootti. Vaarana on, että nirhauman kautta verenkiertoon pääsee bakteeri, joka saattaa aiheuttaa endokardiitin eli sydämen läppätulehduksen, joka taas pahimmillaan saattaa olla jopa kohtalokas. Pienestä asiasta saattaa aiheutua suuri harmi.

Siitäkin huolimatta, että tästä asiasta on maininta Pojan tiedoissa ja kirjoitin sen myös esitietolomakkeeseen, hammashoitaja oli aikonut koittaa rapsutella hammaskiveä, jos Poika olisi antanut. Itse en ollut tällä kertaa Pojan mukana. Asia jäi vaivaamaan ja mietin, että olenko liian pilkunviilaaja, jos vielä perään soitan asiasta, mutta ajattelin että parempi se ehkä kuitenkin on vaikuttaa hieman takakireältä kuin se, että joku vahinko joskus tapahtuu. Vertaistuelta kun kyselin mielipidettä, minua kannustettiin olemaan yhteydessä hammashoitolaan.

Soittaessani vastaanottoon selitin asian ja halusin varmistaa, onko Pojan tiedoissa maininta asiasta ja kyllähän se sieltä löytyi. Korostin, että mitään ei nyt ollut sattunut, mutta toivoisin jatkossa että näitä suosituksia seurattaisiin. Vastaanotossa ollut nainen sanoi, että profylaksiaa mietitään tapauskohtaisesti ja että pinnallista hammaskiveä voidaan koittaa poistaa ilman profylaksiaakin. Itse mietin vain, miten varmaa on, että se kolmevuotias vilpertti todella pysyy aivan paikoillaan kun hampaita rapsutellaan ienrajasta. Päätimme puhelun ystävällisissä merkeissä ja ainakin sain huoleni ilmaistua.