Pojan sydänvika ei varsinaisesti ollut tiedossa ennen syntymää. Varsinaisesti siksi, että rakenneultrassa lääkärin mielestä sydämessä oli jotain outoa, mutta ei osannut sanoa mitä, ja pyysi tulemaan uudelleen toisen lääkärin katsottavaksi. Sama toistui uudelleen ja kolmannen kerran jälkeen saimme lähetteen yliopistolliseen sairaalaan ultrattavaksi.
Siellä kolme eri lääkäriä, joista yksi oli lasten kardiologi, syynäsivät pikkuista mahassa, mutta eivät oikein saaneet varmuutta asiaan, joten pyysivät tulemaan toisen kerran. Tuolla kerralla he lopulta pitkään sydäntä tutkittuaan tulivat siihen tulokseen, että kaikki luultavasti on kunnossa. Rakenteet näyttivät normaalilta. Aortan lähtökohtaa ei kuitenkaan missään kohtaa saatu kunnolla näkyviin.
Äitinä minulle jäi asiasta hieman epävarma olo, ja yön pimeinä tunteina välillä mietin, onkohan vauvalla kuitenkaan kaikki kunnossa. Olin jo siinä vaiheessa päättänyt, että haluan että asia tarkastetaan, kunhan hän saapuu maailmaan.
Raskaus eteni muuten aivan normaaleissa merkeissä, pahoinvointia alussa ja pahoinvointia lopussa. Vähän myös välissä. Epätoivoisia ajatuksia hypermarketin maitohyllyllä, että noinkohan jalkani kantavat minut vielä parkkipaikalle asti. Turvotusta ja lisää turvotusta. Ei siis mitään erityistä. Pojalla ei ollut kiire maailmaan, laskettu aika tuli ja meni. Lopulta yhdeksän päivää myöhemmin oli hyvä päivä syntyä.
HLHS on sydänvikana sellainen, että vauvalla ei vatsassa ollessaan ole mitään hätää. Vasta syntymän jälkeen vika aiheuttaa ongelmia ja saattaa johtaa nopeaankin tilan huononemiseen. Jälkeenpäin mietin, että ehkä Poika tiesi, että edessä olisi raskaat alkumetrit ja päätti rauhassa kerätä voimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti