Ensimmäiset päivät synnytysvuodeosastolla menivät tavanomaisesti. Poika nukkui ja söi ja minä tuijottelin häntä. Isä ja sisko kävivät välillä tervehtimässä, tai sisko oli kylläkin enemmän kiinnostunut leikkipaikan leluista. Pojalta mitattiin myös verensokeriarvoja alkuun tiuhempaan tahtiin ja sitten harvemmin. Syynä oli minun sokerirasituksessa saamani raja-arvo, jonka perusteella olisi pitänyt nykyohjeiden mukaan seurata sokereita raskausaikana, mutta niin ei oltu neuvolan toimesta tehty. Arvoja piti siis sen vuoksi mitata Pojalta heti syntymän jälkeen, mutta mitään kummempaa ongelmaa niissä ei esiintynyt. Harmittelin vain, kun pientä piti niin usein pistää kantapäästä. Vähänpä osasin silloin aavistaa.
Muistan myös huomioineeni Pojan hengityksestä sen, että se oli melko tiheää. Mutta toisaalta, minulla ei ollut mitään muistikuvaa pari vuotta aikaisemmin syntyneen siskon kohdalta, että miten ne vauvat hengittävät tavallisesti, joten ajattelin, että se on varmaan normaalia.
Tuli kotiinlähtötarkastuksen aika ja odottelin huoneessa kun lääkäri tarkasteli Poikaa, kuunteli sydäntä ja hoitaja otti raajapaineita. Raajapaineissa tuntui olevan jotain outoa, mutta toisaalta hoitaja lohdutteli, että näin pieniltä niitä on vaikea saada luotettavasti varsinkin jos vauva hermostuu.
Nuori lääkäri kertoi kuulevansa sivuäänen ja halusi myös kutsua vanhemman kollegansa paikalle Pojan sydäntä kuuntelemaan. Tässä vaiheessa kerroin raskauden aikaisista ultraäänistä ja siitä, ettei aortan lähtökohtaa oltu missään vaiheessa saatu kunnolla näkyviin, ja kuinka asia oli minua jäänyt vaivaamaan. Lähdimme pois huoneesta odottelemaan, että toinen lastenlääkäri saapuisi paikalle. Sillä välin huonetoverini pääsi vauvansa kanssa tutkittavaksi. Hänelle vain huikkasin, että joku sivuääni kuului, mutta emme ole huolissamme, koska pari vuotta vanhemmalta tytöltämmekin kotiinlähtötarkastuksessa kuului sivuääni ja tutkimuksissa paljastui, ettei se ollut mitään vakavaa.
Toisen lääkärin tultua paikalle, menimme uudelleen tutkimushuoneeseen. Molemmat lääkärit kuuntelivat sydäntä ja tulivat siihen tulokseen, että kotiin ei sinä päivänä ollut asiaa. Seuraavana päivänä taloon tulisi vieraileva lastenlääkäri, joka tekisi sydämen ultraäänitutkimuksen, jotta saataisiin selville, mistä sivuääni aiheutuu. Raajapaineitakin suunniteltiin otettavan uudestaan, kunhan Poika nukahtaisi. Vanhempi lääkäri vielä erikseen mainitsi, että ei tässä nyt mitään hätää ole, joten Poika voi hyvin viettää kanssani yön synnytysvuodeosastolla eikä tarvitse minnekään lastenosastolle lähteä. Aamulla sitten tehtäisiin tutkimus.
Oloni oli edelleen hyvin rauhallinen, enkä osannut pelätä mitään vakavaa. Hyvillä mielin jäin sairaalaan Pojan kanssa - ainakin saataisiin se sydän nyt tutkittua kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti