Pakki päälle ja lujaa

Miehen lähdettyä kotikonnuille, menin iltapäivän vierailuajalla Pojan luo teho-osastolle. Melkein heti päästyäni sängyn viereen hoitaja kysyi, oliko lääkäri soittanut minulle. Vatsani pyörähti ympäri. Vastasin ettei ollut ja yritin kysyä, mistä on kyse. Hoitaja vältteli kysymystä. Yksi lääkäreistä oli juuri huoneessa ja hoitaja sanoi, että hän tulisi varmasti pian minulle puhumaan. Pyysin vielä kerran hoitajaa kertomaan edes mistä on kyse ja hän sanoi, että hänen käsittääkseen Poika leikattaisiin huomenna.

Aika pysähtyi.

Tämä tuli aivan puskista. Olimme eläneet siinä käsityksessä että Pojan tila oli vakaa ja edistyi parempaan suuntaan pienin askelin, huolimatta hengityskoneeseen paluusta. Odotin lääkärin saapuvan Pojan sängyn viereen.

Usein lääkäri, joka päivysti teho-osastolla, oli yksi anestesialääkäreistä ja kirurgien ja kardiologien juttusille pääsi kyllä jos sovittiin aika. Tällä kertaa osastolla oli paikalla yksi leikkaavista kirurgeista ja hän tuli minulle puhumaan Pojan tilanteesta. Paljon tuli sanoja, joista en ymmärtänyt kuin sen, että tilanne oli vakava eikä ollut aikaa odotella enempää. Leikkaus olisi tehtävä huomenna, heti aamulla. Kyseessä oli siis yksikammiosydämeen johtavista kolmesta leikkauksesta ensimmäinen, Norwoodin leikkaus. Kirurgi toisteli moneen kertaan, että leikkauksessa olisi vakava kuolemanvaara, mutta se olisi tehtävä tai Pojalla ei olisi mitään mahdollisuuksia selvitä. Itkin, kuuntelin kirurgin kylmiä sanoja ja tuijotin poikaa. Tuntui kuin matto olisi vedetty alta taas kerran. Olin todellakin ollut siinä luulossa, että kaikki oli tilanteeseen nähden hyvin. Ja niinhän oli edellisenä päivänäkin sanottu, että mitään äkkinäistä ei olisi tapahtumassa. Ja nyt tapahtui. Suuria asioita.

Menin huoneen ulkopuolelle soittamaan miehelle. Hän oli juuri pääsyt Tytön luo mummulaan eikä tahtonut itkultani saada selvää, mitä on tapahtunut. Toistin hänelle asiat niin kuin olin kuullut. Suuri kuolemanvaara. Se jäi päällimmäisenä mieleen. Hän sanoi, että lähtisi kohta ajamaan takaisin Helsinkiin.

Päätin viettää kaiken mahdollisen ajan Pojan vieressä, kuten tein kyllä muutenkin. Mielessä pyöri se mahdollisuus, että huomenna Poikaa ei enää olisi. Miten tässä näin oli päässyt käymään. Takapakkeja oli luvattu tapahtuvaksi, mutta tämä oli jo liikaa.