Tuli se päivä, jolloin sydän tutkittiin ultraäänellä. Hoitaja oli käynyt ottamassa raajapaineet ja niissä edelleen oli jotain häikkää, mutta taas hoitaja vetosi siihen, että vauvoilta tuloksia on tosi vaikea saada luotettavasti, koska ne koko ajan liikkuvat ja hermostuvat tutkimuksissa.
Kutsu kävi ja lähdimme viemään Poikaa lastentautien poliklinikalle tutkittavaksi. Aluksi lääkäri kuunteli stetoskoopilla ja tunnusteli reisipulsseja. Sitten siirryttiin toiseen huoneeseen, jossa oli ultrauslaite. Poika oli väsynyt ja simahtikin melko nopeasti pöydälle. Lääkäri tutki pitkään ja oli aivan hiljaa. Koko ajan olin aivan varma, ettei mitään suurempaa hätää olisi. Sitten hän nopeasti tutkimuksen lomassa sanoi, että täällä ei ole kaikki kunnossa ja jatkoi tutkimista.
Seuraavaksi alkoikin melkoinen järjestely. Katsoimme miehen kanssa epäuskoisesti kun lääkäri komensi hoitajaopiskelijan heti lastenosastolle järjestämään lähtöä ambulanssilla Helsinkiin. Jokin lääke piti myös välittömästi aloittaa ja Poika viedä myös osastolle saman tien.
Tämän jälkeen hän alkoi meille kertoa, mitä tapahtuu. Hänen mielestään kyseessä oli paha aortan ahtauma ja Pojalle piti heti aloittaa lääkitys, joka pitäisi sikiöaikaisen suoniyhteyden, ductuksen auki. Jos se sulkeutuisi (niin kuin sen olisi oikeastaan jo pitänyt tehdä), Pojan vointi saattaisi huonontua nopeasti, koska verenkierto ei olisi riittävä. Helsinkiin olisi siis lähdettävä ja nopeasti. Poika rauhotettaisiin ja laitettaisiin hengityskoneeseen matkan ajaksi, koska lääke saattaisi aiheuttaa hengityskatkoksia.
Aluksi oli puhe, että voisin lähteä samalla ambulanssilla mukaan Helsinkiin, mutta sitten kävi ilmi, että mukaan lähtee lääkärin lisäksi myös hoitaja, eikä paikkoja autossa ollut. Päätimme siis lähteä omalla autolla perässä. Jälkikäteen ajateltuna se olikin ehkä parempi vaihtoehto, kuin tuijottaa koko kolmen tunnin matkan ajan Poikaa happikaapissa.
Saatoimme Pojan siis osastolle, mies lähti kotiin hakemaan tavaroita ja järjestämään Tytön yökyläilyä mummulassa. Minä lähdin takaisin synnytysosastolle kuin puulla päähän lyötynä pumppaamaan Pojalle maitoa evääksi, koska hän ei ollut moneen tuntiin syönyt. No, eipä hän sitä ehtinyt saamaan ennen lähtöäkään, koska oli jo nukutettuna kun menimme vielä käymään osastolla ennen ambulanssiin vientiä. Maito käärittiin kylmäpussiin ja pakattiin mukaan, epäilemättä äidin mieliksi. Poika näytti avuttomalta, kaksi kanyyliä teipattuna päähän ja kone hengityksen apuna. En voinut ymmärtää, että se pieni siellä kaapissa oli meidän vauva. Vähän sain hiustupsua silitellä, ennen kuin ambulanssimiehet alkoivat valmistella lähtöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti