Ensimmäisenä päivänä osastolla, Poika oli vielä vähän tokkurainen, mutta toisena päivänä jo hyvinkin pirteä. Häntä ei tuntunut ollenkaan haittaavan se, että muutamaa päivää aikaisemmin rintakehä oli avattu vaan äidin toppuutteluista huolimatta Poika aina välillä kierähti vatsalleen, eikä tuntunut aristavan rintaansa ollenkaan eikä edes vatsassa yhä olevat dreeniletkut tuntuneet haittaavan menoa. Vatsalleen ei ollut suositeltavaa laittaa Poikaa niin pian leikkauksen jälkeen, mutta lääkäri sanoi, että tuon ikäistä on aika vaikea pitää aloillaankaan eli jos hän itse haluaa kääntya vatsalleen niin hän sitten kääntyy. Aina minä sitten kuitenkin olin jo pian kääntämässä Poikaa takaisin selälleen. Poika onneksi pysyi jo melko tukevasti istumassakin, joten leluja oli hyvä tutkia siinä asennossa ja muutenkin niin oli hyvä tarkastella ympäristöä. Minun piti vain olla valppaana nappaamassa koppia, jos tasapaino petti ja pää lähestyi sängyn laitoja.
Pojan ihon värissä oli tapahtunut huomattava muutos. Vaikka siihen aikaisempaan sinisen-harmahtavaan sävyyn oli jo niin tottunut, että se oli omaan silmään näyttänyt ihan normaalilta, nyt Poika oli selvästi aivan vaaleanpunainen. Jopa siinä määrin, että hoitajakin kysyi, onko Poika ollut aina niin punainen. Ei todellakaan.
Pientä harmia muuten hyvin etenevässä toipumisessa aiheutti leikkaushaava. Jo teho-osastolla haavan alaosaan oli laitettu muutama ylimääräinen tikki, pitämään reunoja yhdessä, mutta edelleen tuo alaosa hieman repsotti. Haava oli muuten kyllä ommeltu erittäin siististi, niin ettei tikkejä ollut muualla näkyvissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti