Reissu tiedossa

Kontrollissa on nyt käyty, mutta ei siitä kovin paljon viisaammaksi tultu leikkauksen suhteen. Poika oli tuttuun tapaan reipas ja varmisti moneen kertaan hoitajalta, ettei ole tarkoitus antaa rokotusta. Kaikki mittaukset sujuivat ongelmitta ja sydämen ultrauksen ajankin hän jaksoi hyvin makailla muumeja katsoen.

Hyviä uutisia on se, että Hb ja pro-BNP olivat suunnilleen samoissa lukemissa kuin puolivuotta sitten. Saturaatio oli vähän laskenut ja oli nyt 81, mutta ihan hyväksyttävissä lukemissa vielä. Kardiologi sanoi Pojan näyttävän kyllä jonkin verran sinisemmältä kuin aiemmin ja kysyikin minulta mitä mieltä itse olen, pitäisikö leikkausta kiirehtiä. Vastasin totuudenmukaisesti, että vaikka Pojasta toki näkee, että muutosta huonompaan pikku hiljaa tapahtuu ja hengittäminen ulkona on välillä raskasta ja että jalkasärkyjäkin on ollut, ei hän sillä tavalla huonovointiselta vaikuta, että nyt sinänsä mikään kiire leikkaukseen olisi.

Kardiologi pohti asiaa siltä kannalta, että jos nyt jo välillä henkeen ottaa ulkoilmassa niin seuraavana talvena vaikeudet voisivat olla vielä suurempia. Sitten taas kun viime kesänä nimenomaan jäätiin odottelemaan Pojan ja keuhkosuonten kasvua, olisi hyvä nähdä onko suonien suhteen tapahtunut mitään. Hän kertoi, että mikäli suonet ovat kovin pienet leikkausta tehtäessä, se pitkittää toipumisaikaa ja mahdollistaa nesteen kertymisen keuhkoihin. Ultrassakaan ei näkynyt mitään muutoksia huonompaan, sama pieni läppävuoto joka oli ollut aina ja joka aiheutti myös pienen sivuäänen, muuten sydän toimi kuten pitikin ja pumppasi virkeästi.

Näillä tiedoilla päätettiin, että kardiologi tekisi lähetteen Helsinkiin CT-kuvaukseen, jossa katsottaisiin tilanne keuhkosuonten suhteen, minkä verran ne ovat kasvaneet tai kasvavatko ne ylipäätään enempää ja tämän perusteella sitten tehdään jatkosuunnitelmia leikkausaikataulusta. Jos mitään uusia suunnitelmia ei tämän käynnin johdosta tule, seuraava kontrolli olisi puolen vuoden päästä.

Synttärisankari

Viikonloppuna oli aihetta juhlaan! Äitienpäivän lisäksi juhlittiin myös suvun ja ystävien voimin Pojan kolmevuotissyntymäpäiviä. Käsittämätöntä, että nyt olemme jo tässä. Alkuviikkoina en uskaltanut edes unelmoida ensimmäisestä syntymäpäivästä ja nyt on juhlittu jo kolmesti. Poika sai hienoja lahjoja ja herkkujakin tuli syötyä niin, että taisi jossain kohtaa hieman vatsaa kipristää.

Korkeuksissa

Pojan syntymäpäivä lähestyy ja tässä on tullut palattua taas liki kolmen vuoden takaisiin tunnelmiin kuvien merkeissä. Ensimmäistä kertaa jotkut teho-osastolla otetut kuvat saivat minulle huonon olon. En ole katsonut niitä pitkään aikaan ja aikaisemmin ne olivat vain kuvia muiden joukossa, mutta nyt ne aiheuttivat vilunväristyksiä. Mieli unohtaa kaikkein kamalimmat asiat, eikä se välttämättä ole ollenkaan huono asia.

Kävimme 3-vuotisneuvolassa ja kaikki oli paremmin kuin hyvin. Terveydenhoitaja totesi Pojan olevan melkoinen menijä ja en voinut muuta kuin nyökytellä. Kaikissa tehtävissä Poika pärjäsi vähintään ikätasoisesti, toisissa jopa paremmin kuin oli odotettavissa. Kasvu on tasaista omalla käyrällään ja mitään murheen aihetta ei kehityksestä löytynyt. Poika oli superreipas, mutta lähtiessä vähän harmitti kun ei saanut tarraa palkinnoksi, vaan vain jonkun "typerän" lehmistä kertovan lehtisen.

Viime viikolla kävimme seikkailemassa lähimaastossa koko perheen voimin parina päivänä. Yllätyksekseni Poika jaksoi itse kiivetä koko matkan ylös vanhan mäkihyppytornin tasanteelle. Huohotus oli melko äänekästä, mutta sinne päästiin. Toisena päivänä sitten taas viileässä tuulisella ilmalla käveltyään muutaman metrin Poika pysähtyi ja sanoi "äiti, en jaksa hengittää". Otin hänet sitten loppumatkaksi syliin hengitystä tasaamaan. Jaksamisen huonontuminen ei tule mitenkään yllätyksenä, mutta kun poika on jo sen ikäinen, että osaa pukea tuntemuksensa sanoiksi, se aiheuttaa uudenlaisen hätkähdyksen joka kerta kun hän kertoo jotain tällaista.

 

Kontrolli on kulman takana ja koko ajan olen enemmän ja enemmän sitä mieltä, että passitus leikkaukseen tulee. Vielä reilun viikon sitä asiaa pitää pyöritellä vain omassa mielessä. Nähtäväksi jää, mihin suuntaan kardiologi kallistuu.