Toinen todellisuus

Kaksi viikkoa kului toisaalta todella hitaasti ja toisaalta taas nopeasti. Olimme päättäneet lähteä reissuun koko perheen voimin. Saimme varattua huoneen läheisestä hotellista edulliseen hintaan, koska Lastenklinikoiden Kummit olivat tehneet joidenkin hotellien kanssa sopimuksen edulliseen hintaan yöpymisestä sairaalajakson ajaksi. Mäkkäritaloon ei pääsääntöisesti ollut asiaa katetrointireissulla, koska sinne oli koko ajan niin kova tunku muutenkin leikkaukseen tms. menevien osalta. Hetken mietimme, josko olisimme kysyneet paikkaa kuitenkin sieltä, mutta emme sitten viitsineet, kun ei se hotellihuone tullut sen kalliimmaksi Kelan yöpymiskorvauksen jälkeen ja reissun ei pitäisi kestää kahta yötä pidempään. 

Tytölle kerroimme etukäteen, mihin olimme menossa, ja että Pojalle tehtäisiin pieni toimenpide sydämeen liityen. Poika kun oli vasta kaksi vuotta ja kaksi kuukautta vanha, hänelle ei ollut tarvetta tarkemmin selittää mitä tehtäisiin tai valmistaa häntä sairaalareissuun erityisesti, vaikka toki asiasta myös hänelle kerrottiin. Niinpä sitten eräänä heinäkuisena maanantaiaamuna lähdimme ajelemaan kohti Helsinkiä. 

Siihen asti olin jonkin verran jännittänyt tulevaa visiittiä, mutta matkalla tuntui omituisesti, kuin olisimme olleet menossa vain kesälomareissulle. Tuntui epätodelliselta matkustaa kohti Lastenklinikkaa puolentoista vuoden tauon jälkeen. Poikakin oli aivan erilainen kuin viimeksi - kahdeksan kuukauden ikäisenä. Sydänvika kuitenkin tuntui yhtäkkiä taas vähän todemmalta.

Postissa jo

Meidän perheellä oli tälle kesälle vain yksi yhteinen lomaviikko ja kesäkuun lopulla päätin soittaa Helsingin lastenklinikalle jonohoitajalle, että josko katetrointiajan voisi sijoittaa jollekin muulle viikolle kuin sille elokuussa olevalle lomaviikolle. Hoitaja kuunteli asiani ja sanoikin sitten, että itseasiassa juuri eilen oli laittanut meille postia tulemaan, että katetrointi on heinäkuun alussa, parin viikon päästä. Menin jotenkin aivan lukkoon, en ollut odottanut aikaa aivan näin nopeasti. Kiitin tiedosta ja lopetin puhelun, aivoni alkoi heti käydä ylikierroksilla ja jännitys jymähti painavaksi möykyksi mahaani.

En varsinaisesti pelännyt katetrointia, mutta tuntui jännittävältä ajatella, että menisimme pitkästä aikaa Lastenklinikalle. Toki katetroinnissakin riskinsä on, mutta se vaikutti helpolta toimenpiteeltä leikkaukseen verraten. Pojalle ei sydämen katetrointia oltu tehty aikaisemmin, koska ennen edellistä leikkausta oli päädytty siihen, että ct-angio oli riittävä. En siis tiennyt, miten toimenpide etenisi ja miten Poika siihen reagoisi. Sen tiesin, että vähintään pari yötä reissussa menisi, koska ensimmäisenä päivänä olisi esitutkimukset ja toisena itse katetrointi ja se jälkeen pitäisi yksi yö viettää osastolla. Me tavalliseen tapaamme kuitenkin varauduimme siihen, että klinikalla saattaisi vierähtää pidempikin tovi, eihän sitä koskaan tiennyt, mitä eteen tulee.

Kesää kuvina

Alkukesän vietimme odottavin mutta rauhallisin tunnelmin. Minulla oli sellainen käsitys, että katetrointiajat pitivät paikkansa paremmin kuin leikkausajat ja odottelin aikaa loppukesälle, joten meillä oli hyvää aikaa ottaa irti kaikki kesästä.

Yksi Pojan lempipuuhista on saippuakuplien puhaltelu. Puhettakin tuli jo melkoisesti ja Poika useimmiten osasi kyllä sanoa, mitä halusi. Kaikkia kirjaimia ei vielä tullut, mutta kun hän tarpeeksi monta kertaa kertoi asiansa, kyllä siitä yleensä lopulta selvän sai.

Teimme päiväretken Ti-Ti Nallen Taloon ja niin Poika kuin Tyttökin olivat innoissaan esiintyvistä nalleista ja talon kaikista erilaisista huoneista, vaikka emme aikaisemmin oikeastaan olleet Ti-Ti Nalleen tutustuneetkaan. Ilma oli vähän sateinen, joten lampaiden syöttäminen jäi lopulta väliin, mutta käytiin niitäkin kurkkaamassa ja Poika yritti niille jutella.

Eräänä iltana teimme eväsretken läheisen järven rannalle ja Poika ei olisi malttanut istua syömään eväitä, kun oli niin innoissaan kivien ja hiekan heittelystä. Ilma oli liian kylmä uimiselle tai edes kahlaamiselle tuolloin, mutta mukavasti aika kului vettä ihmetellessä.

Hiekkalaatikolla leikittiin lähes joka päivä kun vain sää salli.

Keinuminen on myös mukavaa. Poika ei vain itse pääse keinuun, joten välillä hän keinuu myös niin, että on mahallaan laudan päällä ja jalat irti maasta. Hyvin se näyttää niinkin sujuvan.

Pojan pehko oli jo melkoinen, joten sitä päätettiin vähän lyhentää ja mummu ajeli parturikoneella suurimmat pois. Sen jälkeen Pojasta tulikin ihan ison pojan näköinen.

Tuntui ihanalta tehdä lasten kanssa ihan normaaleja asioita ja nauttia kesäisistä päivistä. Meille normaalia oli sekin, että pitihän siellä lääkärissäkin kerran käydä ja tuliaisina saatiin antibioottia korvatulehdukseen, joka löytyi sattumalta, vaikka eri asian takia sinne mentiin.

Mummun kanssa sairaalakäynnillä

Toukokuun lopulla olimme Miehen kanssa kaupunkilomalla pitkän viikonlopun verran ja lapset majailivat sillä aikaa minun vanhempieni luona. Onneksi meillä on sellaisia paikkoja joihin lapset voi huoletta jättää muutamaksikin päiväksi, ilman että pitää koko ajan murehtia, mitä kotipuolessa tapahtuu. Ja olihan siellä taas tapahtunutkin. Ei sen kummempaa kuin jälleen kerran kurkunpääntulehdus ja aamulla viiden aikaan oli pitänyt lähteä päivystykseen lääkittäväksi. Olivat päässeet aamulla jo kotiinkin ja seuraavan päivän tarkastuskäynnillä oli löytynyt korvatulehdus ja siihen oli annettu antibiootteja. Mummulassa tilanne oli kuitenkin rauhallinen, ja saimme rauhassa ihmetellä nähtävyyksiä matkakohteessamme ja luotimme, että asiat hoituvat kotona.

Välillä mietin, liittyvätkö nämä Pojan toistuvat kurkunpääntulehdukset sydämestä johtuvaan infektioherkkyyyteen, vai olisiko niitä joka tapauksessa näin usein. Sitä ei tietenkään mitenkään pysty toteamaan ja onneksi Poika toipuu niistä aina nopeasti. Korvatulehduksiakin on ollut muutaman kerran, mutta usein ne ovat oireettomia ja ilmaantuvat kurkunpääntulehduksen yhteydessä, mutta kaiken kaikkiaan Poika ei mielestäni kuitenkaan ole mitenkään erityisen infektioherkkä. Siihen nähden, mitä silloin alussa pelkäsin, olemme kyllä eläneet hyvinkin normaalia elämää.