Kaksi viikkoa kului toisaalta todella hitaasti ja toisaalta taas nopeasti. Olimme päättäneet lähteä reissuun koko perheen voimin. Saimme varattua huoneen läheisestä hotellista edulliseen hintaan, koska Lastenklinikoiden Kummit olivat tehneet joidenkin hotellien kanssa sopimuksen edulliseen hintaan yöpymisestä sairaalajakson ajaksi. Mäkkäritaloon ei pääsääntöisesti ollut asiaa katetrointireissulla, koska sinne oli koko ajan niin kova tunku muutenkin leikkaukseen tms. menevien osalta. Hetken mietimme, josko olisimme kysyneet paikkaa kuitenkin sieltä, mutta emme sitten viitsineet, kun ei se hotellihuone tullut sen kalliimmaksi Kelan yöpymiskorvauksen jälkeen ja reissun ei pitäisi kestää kahta yötä pidempään.
Tytölle kerroimme etukäteen, mihin olimme menossa, ja että Pojalle tehtäisiin pieni toimenpide sydämeen liityen. Poika kun oli vasta kaksi vuotta ja kaksi kuukautta vanha, hänelle ei ollut tarvetta tarkemmin selittää mitä tehtäisiin tai valmistaa häntä sairaalareissuun erityisesti, vaikka toki asiasta myös hänelle kerrottiin. Niinpä sitten eräänä heinäkuisena maanantaiaamuna lähdimme ajelemaan kohti Helsinkiä.
Siihen asti olin jonkin verran jännittänyt tulevaa visiittiä, mutta matkalla tuntui omituisesti, kuin olisimme olleet menossa vain kesälomareissulle. Tuntui epätodelliselta matkustaa kohti Lastenklinikkaa puolentoista vuoden tauon jälkeen. Poikakin oli aivan erilainen kuin viimeksi - kahdeksan kuukauden ikäisenä. Sydänvika kuitenkin tuntui yhtäkkiä taas vähän todemmalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti