Olimme perillä ennen puolta päivää, juuri sopivasti. Tiesin, että luvassa olisi lähinnä odottelua seuraavat muutamat tunnit, koska kaikkia tutkimuksia ei ehditty tehdä peräjälkeen. Osasto näytti samalta kuin ennenkin. Lastenklinikalla tehtiin jotain remonttia ja välillä käytävillä kaikui korvia huumaava porausääni. Poika katseli käytävän hassua tarraa, jossa kirahvi alkoi toiselta seinältä ja pää kurkisti vastapäiseltä seinältä. Reippaana pikkumiehenä Poika ehti jo ensimmäisenä ilmoittautumaan kansliaan. Kerroimme mikä porukka olemme, sain esititetolomakkeen täytettäväksi ja meidät ohjattiin leikkihuoneeseen odottelemaan.
Siellä vietimmekin suurimman osan ajasta, mutta välissä Pojalta otettiin ylä- ja alaraajojen verenpaineet sekä sydänfilmi. Saturaatio näytti Pojan makoillessa 82 ja hoitajan kysyessä, onko se ollut tällä mallilla kotonakin vastasin, että ei vaan huomattavasti alhaisempi.
Kävimme myös keuhkokuvassa, jossa Poika oli tosi reipas ja hurmasi hoitajat. Verikokeet tietysti vähän harmitti, mutta sielläkin Poika veti pisteet kotiin kiitettyään hoitajaa kun verikoe oli otettu. Iltapäivällä tapasimme vielä katetroinnin suorittavan kardiologin joka jo etukäteen sanoi Pojan olevan vielä melko pienikokoinen leikkaukseen, mutta katsotaan, mitä katetroinnissa paljastuu. Keskustelimme myös anestesialääkärin kanssa, joka kertoi toimenpiteestä hieman tarkemmin ja samalla myös lastenlääkäri kyseli asioita Pojasta ja tarkasti, että korvat ja kurkku näyttivät terveiltä.
Iltapäivällä pääsimme viimein lähtemään Lastenklinikalta ja vietimme loppupäivän käyden syömässä ja tapaamassa ystäväperhettä. Menimme ajoissa hotellille ja rauhoituimme kaikki hyvissä ajoin nukkumaan. Poika olisi toinen katetroitava seuraavana päivänä, mutta meidän piti olla osastolla valmiina jo yhdeksän aikaan aamulla, koska ensimmäinen katetrointi saattaisi olla hyvinkin nopea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti