Soitto

Olimme kieltäneet perhettämme ja ystäviämme soittamasta, ja sanoneet että ilmoitamme kyllä sitten kun tiedämme jotain. Kun odotti vain sitä yhtä puhelua tulevaksi ja jännitys oli niinkin kova kuin se oli, en halunnut puhelimen soivan yhtään turhaa kertaa.

Nukuimme molemmat useamman tunnin, aina välillä hieman havahtuen. Kun lopulta saimme itsemme ylös sängystä ja jotakuinkin hereille, Miehen puhelin soi. Vatsani kääntyi ympäri ja vaikka leikkaukseen alunperin suunniteltu aika oli jo kulunut, pelästyin silti, että miten sieltä jo nyt soitetaan.

Mies vastasi puhelimeen ja yritin lukea hänen kasvoiltaan, mitä kirurgi toisessa päässä sanoi. Ei hän ainakaan kovin huolestuneelta näyttänyt. Miehen kiitettyä puhelusta halusin heti tietää, miten leikkaus oli mennyt, oliko se jo ohi ja miten Poika voi. Mies kertoi leikkauksen sujuneen suunnitelmien mukaan ja seuraavalla vierailuajalla Pojan pitäisi olla jo takaisin teho-osastolla ja voisimme mennä häntä katsomaan. Kannattaisi kuitenkin soittaa ja varmistaa ensin, että Poika olisi saatu aseteltua takaisin paikalleen. Rintakehä oli saatu suljettua heti, hengityskoneessa Poika tietenkin vielä olisi.

Vaikka taas tiesin, että ensimmäinen vuorokausi leikkauksen jälkeen oli vielä kriittistä aikaa ja vointi voisi kääntyä mihin suuntaan tahansa, itse leikkauksesta oli nyt selvitty. Tätä leikkausta olin pelännyt ja miettinyt puolen vuotta ja nyt se oli onnistuneesti takanapäin. Nyt vain tarvittiin Pojalle taistelutahtoa ja voimaa selviytyä kriittisten vaiheiden yli.