Kesän kynnyksellä ja sen aikana minun piti tehdä päätös myös hoitovapaan jatkamisen ja töihin paluun välillä. Toisaalta olisin halunnut olla kotona niin pitkään kuin mahdollista, ja toisaalta taas ajatus kuukausittaisesta palkasta tuntui houkuttelevalta. Olin alusta asti pohtinut omaishoitajuuden mahdollisuutta ja selvitellytkin asiaa kunnastamme, mutta henkilö jolta asiasta kyselin, ei oikein tuntunut taipuvan siihen ajatukseen, että omaishoitajana voisi toimia myös pitkäaikaissairaalle, eikä niinkään vammaiselle henkilölle. Vertaistuen ansiosta tiesin myös, että jotkut kunnat melko nihkeästi myöntävät omaishoitoa alle kolmivuotialle lapsille.
Nyt kun Poika oli reilun vuoden ikäinen, en itsekään oikein nähnyt perusteita omaishoitajuudelle, koska tällä hetkellä elämämme ei juurikaan poikennut tavallisen lapsiperheen elämästä. Niinpä päätin jättää tämän kiven kääntämättä ja kiitos Pojan hyvän voinnin, pystyin tekemään päätöksen töihin paluusta.
Osaltaan asiaa vauhditti se, että Tytön perhepäivähoitajalta vapautuisi syksyllä paikka, ja seuraava varma vapautuminen tapahtuisi vasta vuoden päästä syksyllä. Kerrankin olin ajoissa liikkeellä, ja saimme järjestettyä Pojan samaan hoitopaikkaan kuin isosiskonsa. Olin hyvilläni, koska en voisi toivoa parempaa hoitajaa lapsilleni. Päätös oli siis tehty ja Poika aloittaisi päivähoidossa lokakuussa kun palaisin töihin. Aloittaisin työni osittaisella hoitovapaalla tehden neljää päivää viikossa ja koska Mies teki kolmivuorotyötä, lapsille riittäisi pari kolme hoitopäivää viikossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti