Osasto alkoi täyttyä uhkaavasti ja koska Pojalla ei ollut mitään suurempia ongelmia, hoitajat ehdottivat päivää ennen kardiologin vierailua, että lähtisin Pojan kanssa yöksi kotiin. Osastolla alkoi olla tarjolla jos jonkinlaista tautia, joten saattoi olla jopa turvallisempaa olla kotona. Näin saataisiin myös yksi huone käyttöön sitä varalta, että yöllä osastolle tulisi lisää potilaita. Tartuin tarjoukseen taas mielelläni. Kotona kun oli joka tapauksessa helpompi olla ja viihdyttää Poikaa. Illalla meidän pitäisi käydä vielä hakemassa antibioottiannos, mutta tästä eteenpäin sitä annettaisiin vain kaksi kertaa vuorokaudessa, illalla ja aamulla.
Lähdimme siis kotilomalle ihan omaan kotiin. Pojan jo nukkuessa, eräs ystäväni soitti ja kyseli kuulumisia. Kerroin, että olimme kotona ja Poika oli omassa sängyssään nukkumassa - kanyyli päässä. Aloin miettiä, että enpä olisi aikaisemmin kuvitellut, että on ihan normaalia että vauvamme nukkuu omassa sängyssään kanyyli päässä, enkä pitäisi sitä edes mitenkään kummallisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti