Translate

2014-03-03

Mustelmia

INR-arvo heitteli edelleen ja McDonald -talon keikka läheni loppuaan. Minulle oli luvattu paikka vain maanantaihin asti, mutta toivoin, että huoneita vapautuisi niin, että saisimme jatkaa oleilua Talossa. Olihan minulla tiedossa seuraavakin yöpymispaikka, mutta koska Pojan kanssa piti sairaalassa käydä aamuin illoin, tästä läheltä se oli paljon helpompi hoitaa. Muutenkin jouduin sairaalakäyntiä varten joka aamu herättämään Pojan ja illalla taas pitämään hereillä, kun yöunet kutsuivat jo kahdeksan aikaan. Jos matka pitenisi kovasti, aikataulutus olisi taas vähän haastavampaa. Mutta en missään nimessä valittanut, oli se niin hieno asia saada olla Pojan kanssa vapaasti.

Mies ja Tyttö lähtivät jälleen kotiin ja sovimme vierailusta taas muutaman päivän päähän jos nyt kävisi niin, ettemme vieläkään pääsisi kotiin. Toivoin kyllä hartaasti, että lääkkeen oikea annostus löytyisi, Pojan reidet olivat jo aivan täynnä sinisiä mustelmia Klexane-piikityksestä ja hän tiesi jo housuja riisuttaessa, että kohta taas pistettäisiin. Se on hirveä tunne, kun ei pysty tekemään mitään toisen puolesta vaikka mieluusti itse ottaisi vaikka kymmenen kertaa piikin jos siitä olisi apua Pojalle eikä häntä tarvitsisi pistää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti