Pojan toipuminen edistyi taas hyvää vauhtia ja viimein päästiin viimeisistä dreeneistäkin eroon. Se helpotti olemista huomattavasti. Ruoka maistui ja sydämen leikkauksen jälkeinen tukilääkitys pystyttiin purkamaan. Jäljellä oli vain ne lääkkeet, jotka seuraisivat meitä kotiin asti. Enää piti saada inr-arvo eli Marevanin annostus kohdilleen, niin voitaisiin haaveilla kotiin pääsystä.
Majailuni McDonald -talossa oli kestänyt vain viikonlopun yli ja olin palannut takaisin ystäväni nurkkiin. Mies ja tyttö olivat tulossa Helsinkiin käymään ja olisi tietysti ollut helpointa, jos olisimme saaneet paikan McDonald -talosta pidemmäksi aikaa, mutta onneksi ystävämme olivat edelleen innokkaita auttamaan ja suunnittelimme menevämme koko perheen voimin taas sinne toisen perheen luokse.
Aamulla matkalla sairaalaan, McDonald -talosta soitettiin ja tarjottiin taas kotiloman ajaksi paikkaa toisesta talosta. He sanoivat, että "kehtasivat" minulle tarjota toisenkin kerran lyhytaikaista paikkaa, koska olin ensimmäiselläkin kerralla ottanut sen niin mieluusti vastaan. Nyt vasta olinkin iloinen, koska perheenä oli huomattavasti helpompi viettää aikaa majoittuen sairaalan lähellä kuin niin, että osa porukasta on kolmen vartin ajomatkan päässä. Sattuipa vielä niin, että huone oli se sama jossa olimme viettäneet kuusi viikkoa ensimmäisellä reissulla.
Puolen päivän aikaan Mies ja Tyttö saapuivat ja tulivat suoraan sairaalalle. Oli ihana nähdä Tyttöä pitkästä aikaa ja sain myös kaivatun hengähdystauon, kun Mies jäi Pojan kanssa osastolle ja lähdin Tytön kansa Hop Loppiin viettämään aikaa. Oli rentouttavaa saada välillä muuta ajateltavaa ja antaa täysi huomioni Tytölle, joka kylläkin taisi olla enemmän innoissaan Hop Lopin reissusta kuin äitinsä näkemisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti