Yllättävä vaiva

Loppuvuodesta Pojalla todettiin keuhkokuume, joka havaittiin vähän sattumaltakin. Poika ei ollut sairaana, mutta aloin kuuntelemaan hänen hengitystään yhtenä päivänä kun se kuulosti oudolta. Aina ulos hengittäessä hän piti pienen tauon tai ähkäisyn. Hän myös pariin otteeseen kertoi, että sattuu rinnan kohdalta ja ajattelinkin, että voisiko rintalastan luutumisessa olla jokin ongelma, kun leikkauksesta siinä kohtaa oli kolmisen kuukautta. Kun outo hengitys vielä seuraavana päivänäkin jatkui ja lopulta Poika alkoi itkeä kivusta nostaessani häntä kainaloista, päätimme että oli paras lähteä tarkistamaan tilanne.

Sairaalassa lääkäri totesi saman pumppaavan hengityksen ja päätettiin varmuuden vuoksi ottaa keuhkokuva. Kotona olin tarkastanut Pojan lämmön, koska arvasin että sitä kysytään kun pääsemme sairaalaan, vaikka mitään epäilystä kuumeesta ei minulla ollutkaan. Lämpö oli kuitenkin hieman koholla. Aikamme tuloksia odotettuamme lääkäri tuli kertomaan, että tulehdusarvo oli hieman koholla ja toisen keuhkon alueella näkyi muutosta, joka vaikuttaisi keuhkokuumeelta. Olin ihan puulla päähän lyötynä, koska se nyt oli viimeinen asia, mitä olin osannut epäillä. Poika otettiin yöksi osastolle tarkkailuun ja aloitettiin kaksi eri antibioottia. Eipä hänestä kylläkään huomannut, että hän olisi mistään kohtaa ollut kipeä. Onneksi keuhkokuume havaittiin ajoissa, ettei se ehtinyt päästä pahemmaksi.

Seuraavana päivänä pääsimme jo kotiin ja antibiootti jatkui viikon verran. Tulehdusarvot olivat vielä muutaman viikon tämänkin jälkeen koholla vaikka taudista ei muuten ollut jälkeäkään, mutta sitten sekin tasoittui. Tällä kertaa selvisimme siis melko helpolla, mutta tarkkana on näköjään hyvä olla jatkossakin poikkeavien merkkien suhteen.

Lomatunnelmissa

Katetrointireissun jälkeen kesää jatkettiin mukavissa merkeissä. Kesällä on kiva puuhailla ulkona ja lähteä vähän pidemmällekin ajelemaan kun talvisin sitä tulee taas kyhjötettyä lähinnä omissa nurkissa.

Parin viikon kuluttua kotiutumisesta kävimme päivystyksessä kääntymässä kun tuntui, että Pojalla olisi pissavaivaa. Oli melkoista säätöä yrittää saada pissanäytettä purkkiin lapselta, joka vasta vähän aikaa sitten on keksinyt, että pottaankin voi ihan suunnitelmallisesti pissata. Lopulta näytteenotto kuitenkin onnistui. Mitään tulehdukseen viittaavaa ei siellä osastolla ollut, mutta korvatulehdus taas löytyi, vaikkei Poika ollut korviaan valittanutkaan. 

Ja parin päivän päästä kuurin aloittamisesta, selvisi sekin, että Poika on allerginen penisilliinille. Tajusin heti, mistä on kyse kun näin punaiset pilkut ympäri kehoa, koska Tytölle oli samaisen lääkkeen kohdalla käynyt vauvana aivan samalla tavalla. Ei siis enää penisilliiniä meidän lapsillemme. Pitäisi vaan muistaa informoida asiasta myös Helsinkin päätä.

Tyyntä

Tulehdusarvo jatkoi laskuaan ja suun kautta otettavan antibioottikuurin loputtua, sitä ei enää tarvinnut seurata. Muutaman päivän Klexane-pistoksilla käynnin jälkeen INR-arvokin näytti asettuvan uomiinsa ja pistokset voitiin lopettaa. Arvoa kontrolloitiin sitten enää parin päivän välein ja lopulta noin viikon välein.

Lääkäri tosiaan otti asiakseen Pojan Marevan-annostuksesta huolehtimisen ja antoi minulle jopa henkilökohtaisen puhelinnumeronsa, jotta voisin ottaa häneen yhteyttä annostukseen liittyen, kun hän oli lomalla. Hän ei halunnut kenenkään muun enää sotkevan kuviota ja olin tästä kiitollinen.

Arki oli palaamassa elämään ja vaikka tietenkin olin onnellinen siitä, että Poika voi nyt hyvin ja näillä tiedoilla seuraavaan toimenpiteeseen olisi aikaa, minulle tuli yhtäkkiä tyhjä olo. Niin kauan oli kestänyt ensin odottamista ja sitten leikkausreissu ja sen päälle vielä pari viikkoa omassa sairaalassa ravaamista, että nyt kun ei enää tarvinnut koko ajan olla valppaana, olin jotenkin hämmentynyt. Piti tavallaan oikein opetella elämään taas sitä ihan normaalia elämää, niin hienoa kuin se tämän pyörityksen jälkeen olikin.

Yhtenä aamuna kun olin lasten kanssa aamupalapöydässä ja katselin noita pirpanoita, tajuntaani iski, että meillä on kaksi lasta. Kuulostaa varmasti tyhmältä, ja kun tämän saman huomion kerroin neuvolassa, terveydenhoitaja katsoi minua vähän hitaasti, mutta luulen, että siihen asti Pojan elämässä oli ollut koko ajan jokin epävarmuustekijä, enkä ollut pystynyt jäsentämään asioita täysin oikein. Oli ollut se ensimmäinen lapsi ja nyt tämä toinen, jonka elämästä huomion oli suureksi osaksi kuitenkin vienyt sydänvika ja siihen liittyvät asiat. Sinä aamuna näin vain kaksi tavallista lasta. Meidän omat.

Toinen mielipide

IV-antibioottikuurin loppuessa, tulehdusarvo oli edelleen suunnilleen samoissa lukemissa kuin mitä se oli ollut tähänkin asti. Myöskään Marevanin oikeaa annostusta ei ollut edelleenkään löytynyt. Välillä INR-arvo kävi viitearvojen välissä ja heti seuraavana päivänä se taas heilahti mihin sattui.

Kysyin lääkäriltä, miten nyt edettäisiin. Pojalle määrättiin antibiootti jatkuvaksi vielä suun kautta ja Marevan annostus seuraavaa viikkoa silmällä pitäen. Kysyin, pitäisikö Klexane-pistoksia nyt antaa, kun verenohennus ei ollut missään kohtaa hoitotasolla, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että nyt pelataan vain Marevanin kanssa ja INR kontrolloidaan viikon päästä.

Ensinnäkin vaikken ns. mistään mitään tiennyt, Marevanin annos kuulosti mielestäni kovin pieneltä ja viikko seuraavaan kontrolliin liian pitkältä ajalta. Lääkäri totesi vain, että voisinhan minä omassa terveyskeskuksessa käydä välissä ottamassa INR-arvon jos asia minua huolettaa. Toisekseen minusta tuntui erikoiselta, ettei viikon suonensisäinen antibiootti ollut tehonnut tulehdukseen ja samaa antibioottia jatkettiin vielä suun kautta. Poika uloskirjattiin osastolta mutta mieltäni jäi asiat kaihertamaan.

Tiesin, että se lääkäri, joka oli Pojan alunperin lähetänyt Helsinkiin vastasyntyneenä ja jonka vastaanotolla olimme kerran käyneet kontrollissa oli töissä sinä päivänä ja halusin käydä pikaisesti hänelle näyttämässä Poikaa, miten hän oli kasvanut ja kuinka hyvävointinen hän oli. Lääkäri tiesi suurin piirtein missä Pojan kanssa mentiin, koska olin jo aikaisemmin kysynyt hoitajan kautta hänen mielipidettään tuohon Klexane-asiaan.

Odottelimme hetken lastenpoliklinikalla ja kun lääkärillä oli ruokatauko, hän tuli ilahtuneena meitä katsomaan. Tiedusteltuaan sen hetken tilanteesta hän hieman huolestui. Ensinnäkin siitä, että tulehdusarvo edelleen roikkui ylhäällä eikä sen syytä oltu sen enempää tutkittu ja myös siitä, että INR-arvo kontrolloitaisiin vasta viikon päästä, vaikka se ei missään vaiheessa ollut pysynyt hoitotasolla ja ettei Klexane-pistoksia oltu päätetty antaa. Hän sanoi olevansa hieman hankalassa välikädessä, koska ei ollut Pojan hoitava lääkäri, mutta lopulta kysyin minulta lupaa, saisiko hieman selvittää asioita. Annoin luvan mielelläni, koska itsekään en ollut täysin vakuuttunut hoitopäätöksistä.

Pistoksia

INR-arvo heilahteli holtittomasti edelleen, eikä lääkkeen oikeaa annostusta tahtonut löytyä millään. Minua harmitti Pojan puolesta, kun joka päivä jouduttiin ottamaan kyynärtaipeesta suoninäyte. Osastolla kävi harjoittelija, joka ei onnistunut saamaan näytettä pari kertaa kokeiltuaan ja sanoi lähettävänsä jonkun kokeneemman henkilön paikalle. Ymmärrän kyllä, että jokaisen pitää harjoitella, että oppii ottamaan näytteitä ja pieniltä lapsilta kun näytteen saaminen on muutenkin vaikeampaa, mutta tässä kohtaa esitin pyynnön, että Pojalta tästä eteenpäin ottaisi vain joku kokenut näytteenottaja verta, koska sitä jouduttiiin tekemään päivittäin. Laboratoriohoitaja oli erittäin ymmärtäväinen ja Pojan papereihin kirjattiin tieto, että halutaan kokenut näytteenottaja.

Samalla keskustelimme siitä, miksei INR-arvon mittaukseen tarkoitettua pikamittaria voinut käyttää Pojan tapauksessa. Sen kanssa näyte saataisiin kätevästi sormenpäästä ja vain silloin tällöin arvoa pitäisi kontrolloida suoninäytteellä. En saanut selvää vastausta. Hoitaja itsekin oli hieman ymmällään, mutta kertoi, että sairaalassa oli ns, periaatepäätös, että mittaria käytettiin ainoastaan aivohalvauspotilailla. Olin kysynyt samaa asiaa jo muiltakin, eikä kukaan ollut osannut antaa minulle selitystä asiaan. Laboratoriohoitaja kehotti minua laittamaan asiasta palautettta, josko asiaa sitten mietittäisiin uudelleen.

Antibiootin laitto kanyyliin aiheutti edelleen Pojassa tuskanitkua ja kun yritin kysyä hoitajilta, onko tämä nyt ihan normaalia, en saanut siihenkään asiaan mitään selvää vastausta, ihmettelyä vain ja kommentin, että kyllä se ainakin vetää vielä.