Loppuvuodesta Pojalla todettiin keuhkokuume, joka havaittiin vähän sattumaltakin. Poika ei ollut sairaana, mutta aloin kuuntelemaan hänen hengitystään yhtenä päivänä kun se kuulosti oudolta. Aina ulos hengittäessä hän piti pienen tauon tai ähkäisyn. Hän myös pariin otteeseen kertoi, että sattuu rinnan kohdalta ja ajattelinkin, että voisiko rintalastan luutumisessa olla jokin ongelma, kun leikkauksesta siinä kohtaa oli kolmisen kuukautta. Kun outo hengitys vielä seuraavana päivänäkin jatkui ja lopulta Poika alkoi itkeä kivusta nostaessani häntä kainaloista, päätimme että oli paras lähteä tarkistamaan tilanne.
Sairaalassa lääkäri totesi saman pumppaavan hengityksen ja päätettiin varmuuden vuoksi ottaa keuhkokuva. Kotona olin tarkastanut Pojan lämmön, koska arvasin että sitä kysytään kun pääsemme sairaalaan, vaikka mitään epäilystä kuumeesta ei minulla ollutkaan. Lämpö oli kuitenkin hieman koholla. Aikamme tuloksia odotettuamme lääkäri tuli kertomaan, että tulehdusarvo oli hieman koholla ja toisen keuhkon alueella näkyi muutosta, joka vaikuttaisi keuhkokuumeelta. Olin ihan puulla päähän lyötynä, koska se nyt oli viimeinen asia, mitä olin osannut epäillä. Poika otettiin yöksi osastolle tarkkailuun ja aloitettiin kaksi eri antibioottia. Eipä hänestä kylläkään huomannut, että hän olisi mistään kohtaa ollut kipeä. Onneksi keuhkokuume havaittiin ajoissa, ettei se ehtinyt päästä pahemmaksi.
Seuraavana päivänä pääsimme jo kotiin ja antibiootti jatkui viikon verran. Tulehdusarvot olivat vielä muutaman viikon tämänkin jälkeen koholla vaikka taudista ei muuten ollut jälkeäkään, mutta sitten sekin tasoittui. Tällä kertaa selvisimme siis melko helpolla, mutta tarkkana on näköjään hyvä olla jatkossakin poikkeavien merkkien suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti