Olen tässä pohtinut tätä lähestymistapaani kun kirjoitan blogia. Kerron pitkälti Pojan voinnista ja siihen liittyvistä muutoksista. Mietin välillä, että tuleeko lukijalle sellainen olo, että meillä ollaan koko ajan kipeänä ja huolesta soikeana. Näinhän asia ei ole. Pääasiassa elämämme matelee normaaleja uomia, on tavallista lapsiperheen arkea iloineen ja suruineen, mutta jotenkin en tunne luontevaksi kirjoittaa näistä asioista päiväkirjamaisesti näin julkisesti. En ole tietoisesti valinnut näin terveydentilakeskeistä tapaa kirjoittaa Pojan elämästä, mutta tällaiseksi blogi on muodostunut. Ne muut muistot ja eletty elämä on sitten jossain muualla muistin sopukoissa. Toki välillä yritän muistaa laittaa esiin myös pilkahduksia ihan siitä tavallisestakin elämästä.
Tosiasiahan on, että ulkopuolisen silmin Poika on kuin kuka tahansa pieni poika. Ei hänestä huomaa, että pinnan alla on tapahtunut isoja asioita, ja tapahtuu edelleen. Vaikka hänen kanssaan asioita tulee ehkä mietittyä kokonaisvaltaisemmin, mitä terveyteen tulee, istuu se luontevasti meidän elämäämme. Sen asian kanssa on tottunut elämään. Kaikilla ihmisillä ja perheillä on kuitenkin jokin asia, joka ei mene kaikkien sääntöjen mukaan ja tämä sattuu olemaan se meidän. Ei sen enempää eikä sen vähempää.
Ajattelin nyt kirjoittaa tähän tällaisen välipohdinnan, jos joku joskus vaikka miettii, että onpa tässä kaikenlaista. No onhan tässä, mutta tämän blogin pääasia on kuitenkin meidän elämässämme sivuosassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti