Pientä vaihtelua tuli sairaalassa oloon kun vaari ja mummu jaksoivat ajella Helsinkiin asti Poikaa katsomaan. Se katkaisi kivasti rutiinia. Saturaatio seilaisi edelleen miten sattui niin, että tavoitettakin laskettiin, mutta se johtui kyllä osittain myös mittarista, joka oli aikuisten mallia. Huomasi, että Poika ei ihan ymmärtänyt kuitenkaan mitä se leikkaukseen meno oli tarkoittanut, koska kun hän ensimmäisen kerran näki itse rinnassaan haavan, hän kysyi hädissään, että mikä se on. Dreenireikien lappuja vaihdettaessa, huomattiin että haavat olivat hieman tulehtuneen näköiset ja lämpöäkin oli hieman ilmaantunut, joten aloitettiin antibiootti ja haavasta otettiin viljely.
Lähdimme Tytön kanssa viikonlopuksi kotiin käymään ja Mies jäi Pojan kanssa sairaalaan. Tuntui, että sinä parina päivänä kun olin poissa, tapahtui yhtäkkiä kahden viikon edestä edistystä. Poika oli leikkinyt heti samana päivänä hetken lattialla istuen ja hakaten leluastioista tehtyjä rumpuja. Olipa joku rivakka hoitaja taluttanut Pojan seuraavana aamuna vessaan pissallekin, vaikka edellisenä päivänä toinen ei pysynyt edes pystyssä sen vertaa, että olis saatu punnittua.
Ja nyt kun kerran oli liikkeelle päästy, Poika oli käynyt pariin kertaan leikkihuoneessa tekemässä palapelejä ja Miehen kanssa ulkona rattailla rannassa katsomassa lintuja. Olipa hän kuulemma ollut illalla sitten väsynytkin ja pyytänyt, että pestään hampaat ja luetaan iltasatu niin hän pääsee nukkumaan.
Pari yötä kotona Tytön kanssa teki hyvää ja kun kuulumiset Helsingistäkin oli niin hyviä, mieli oli taas virkeänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti