Matka tuntemattomaan

Tytön majoitus järjestettiin isovanhemmille, koska emme halunneet ottaa häntä Helsinkiin mukaan leikkauksen ajaksi. Tyttö tulisi perässä sitten myöhemmin. Soitin McDonald -taloon, mutta siellä oli aivan täyttä ja jonossakin ihmisiä, joten he eivät voineet meille luvata huonetta. He pyysivät soittamaan vielä maanantaina, kun olisimme matkalla ja tiedustelemaan tilannetta, koska se saattoi muuttua yhtäkkiä. Onneksi Helsingissä asuvat ystävämme olivat taas avuliaita ja suostuivat majoittamaan meidät nopealla aikataululla.

Mietin, kuinka kauan mahtaisimme olla reissussa tällä kertaa. Jos kaikki sujuisi suunnitellusti, reissun arvioitu aika oli kahdesta kolmeen viikkoon. Tiesin kuitenkin, että siihen ei kannattanut luottaa, vaan piti varautua olemaan niin kauan kuin on tarpeellista, eli mitään varmuutta ajasta ei ollut.

Maanantaiaamuna vietyämme Tytön hoitoon, lähdimme ajelemaan kohti lastenklinikkaa. Sinä päivänä tehtäisiin leikkauksen esitutkimukset ja Poika saisi tulla meidän kanssamme vielä yöksi majapaikkaan. Tiistaina aamulla sitten menisimme takaisin klinikalle ja Poika vietäisiin leikkaussaliin. Koko matkan mietin vain tuota tulevaa tapahtumaa ja välillä olin epätoivoinen ja välillä taas luottavainen. Matkustin takapenkillä Pojan kanssa ja vaikka yritin työntää ajatusta pois mielestäni, silti se aina välillä pyrki tietoisuuteen katsellessani suloista pientä poikaa kaukalossaan. Mitä jos tämä olisi viimeinen matka. Ei se voisi olla.