Lasketaan hanasta

Pari päivää osastolla oltuamme kyselin hoitajalta, milloin voisi kokeilla imetystä. Edelleen olin kolmen-neljän tunnin välein ympäri vuorokauden pumpannut maitoa ja minulle tuli imetyskateus, kun huonekaveri sai koittaa imettää omaa vauvaansa. Halusin kovasti tietää, olisiko Pojalla mitään käsitystä siitä, mitä pitäisi tehdä ravintoa saadakseen. Viiteen viikkoon Poika ei ollut itse maitoa syönyt, kuin satunnaisesti muutamia millejä tuttipullosta ja pelkäsin, että imemisrefleksi olisi hiipunut. Tuttia Pojalle olivat kovasti koittaneet alusta asti antaa, mutta eipä sekään tuntunut kovin tärkeä hänelle olevan.

Hoitaja ei oikein osannut sanoa mitään kysymykseeni, vaan neuvoi kysymään kardiologilta, kun hän kierrollaan saapuisi meidän kohdallemme. Näin myös tein. Hämmästyksekseni lääkäri vastasi, että mikäli Pojan saturaatioissa tai muuten yleisessä olemuksessa ei ole mitään ongelmia, imetystä voisi kokeilla vaikka heti, kunhan katsoisin ettei Poika rasittuisi liikaa. Hän oli hyvin kannustavainen asian suhteen.

Niinpä seuraavan ruokailun aikaan tarjoilin Pojalle maitoa suoraan hanasta ja niin minun kuin hoitajienkin ihmetykseksi Poika sai heti juonesta kiinni. Oli kuin väliviikkoja ei olisi ollutkaan. Tämä asia oli minulle lähellä sydäntä ja olin nähnyt suuren vaivan ylläpitääkseni maidontuotantoa, joten en olisi siinä hetkessä voinut olla onnellisempi. Kovin kauaa Poika ei tietenkään jaksanut syödä, eikä syöttöpunnituksesta päätellen sitä maitoa suuria määriä mahaan mennytkään, mutta tästä olisi hyvä jatkaa. Ainakin edellytykset imetykselle oli olemassa, mikäli Pojan kunto vain sen sallisi.

Poika pääsi myös ensimmäistä kertaa Helsinkiin tulon jälkeen kunnolla pesulle. Ei nyt ihan kylpyyn asti, koska kiinni olevia piuhoja oli vielä jonkin verran, mutta kraanan alle. Oli häntä toki pesty tätä ennenkin, mutta hiukset olivat olleet liiskaantuneena pitkin päätä jo tovin. Pesun jälkeen ne töhöttivätkin hauskasti joka suuntaan. Peikkopoika näytti taas vähän enemmän itseltään.