Huvia ja jännitystä

Lähdimme sairaalasta viettämään aikaa Tytön kanssa Linnanmäelle. Kardiologi oli edellisenä päivänä kertonut, että toimenpiteessä menisi kokonaisuudessaan muutama tunti, joten ajattelimme, että sillä aikaa oli hyvä keksiä jotain muuta tekemistä. Lääkäri lupasi soittaa heti kun toimenpide olisi ohi ja Poika olisi menossa heräämöön.

Edelleen mieleni oli rauhallinen ja mietin, miten nurinkurista oli viettää hauskaa päivää huvipuistossa muun perheen voimin sillä välin kun Poika oli sairaalassa toimenpiteessä. Olin kuitenkin luottavaisin mielin sen suhteen, että kaikki sujuisi hyvin eikä suurempia yllätyksiä tulisi eteen.

Siinä kohtaa kun huomasin kellon olevan sen verran, että soittoa voisi alkaa odotella, tunsin jännityksen vatsassani. Mitä jos sieltä ei soitettaisikaan vielä, vaan olisi tullut jotain mutkia matkaan. Ei kuitenkaan mennyt kauaakaan kun puhelimeni soi ja kardiologi kertoi uutiset. Päälimmäiseksi jäi mieleen, että kaikki oli mennyt hyvin ja sydän oli näyttänyt sellaiselta kuin oli ajateltukin. Aortan ahtaumakohta, josta oli puhuttu jo Glennin leikkauksesta asti oli niin vähäinen, ettei sille tarvinnut nyt tehdä mitään. Rintavaltimosta lähti ns. kollateraalisuonia sen verran, että rintavaltimo oli koilattu eli sinne sisään oli laitettu pieni terässykkyrä, joka hyydyttäisi aikaa myöten suonen umpeen ja näin veren virtaaminen kollateraalisuoniin vähenisi tai loppuisi kokonaan. Tämä saattaisi auttaa Pojan saturaatioarvoihin. 

Poika kärrättäisiin nyt heräämöön ja parin tunnin päästä hän olisi takaisin osastolla. Katetroinnin tulokset käsiteltäisiin kirurgien ja kardiologien kokouksessa joko seuraavana perjantaina tai sitten elokuussa, lomista johtuen ja kotiin tulisi sitten kirje jatkosuunnitelmista. Poika olisi nyt yhden yön osastolla tarkkailtavana ja jos kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan, hän pääsisi huomenna kotiin. Röntgenkuvalla vielä aamulla varmistettaisiin, että koilaus on oikealla paikalla ja lääkäri kävisi tarkistamassa pistokohdat kaulalla ja nivusissa.

Taas kerran helpotus valtasi mieleni. Kaikki oli mallillaan ja Poika oli selvinnyt hienosti sydämen katetroinnista. Päätimme käydä vielä kaikki yhdessä maailmanpyörässä ja lähteä hotellille hakemaan tavarani, koska jäisin osastolle Pojan kanssa yöksi. Sitten katsomaan tuota pientä sankaria.

Sydämen katetroinnin aika

Aamulla hotellissa kävimme muut salaa vuoron perään alhaalla aamupalalla kun Poika kyseli "aamupa, aamupa?" Hän ei saanut syödä mitään ennen operaatiota, ja vähän itseäni harmitti runsaan aamiaispöydän äärellä, kun toinen ihmetteli huoneessa, miksei saa syötävää.
 

Lähdimme koko porukka sairaalalle ja menimme odottelemaan jälleen leikkihuoneeseen. Huoneessa odotteli myös toinen perhe, jolla oli kaksoistytöt, joista toiselle oltiin tekemässä joku operaatio myöhemmin. Kun hoitaja kävi heille sanomassa, että he voisivat mennä alakerran isompaan leikkitilaan odottelemaan, mekin päätimme lähteä katsomaan, mitä sieltä löytyisi. Hoitaja lupasi soittaa sitten kun meidän pitäisi tulla takaisin osastolle.

Alakerran leikkitilan pöydällä oli tarjolla suklaata, mutta Poika ei onneksi ehtinyt huomaamaan sitä kun oli niin kiinnostunut leluista. Muutenkaan Poikaa ei tuntunut nälkä vaivaavan, vaikka ajattelin että hän tässä vaiheessa olisi ollut jo hieman kärttyinen nälästä johtuen.

Tytölle kerroimme suurin piirtein, mitä sairaalassa seuraavaksi tapahtuisi, ja hän oli huolissaan muistaisiko Poika meitä ollenkaan enää sitten katetroinnin jälkeen. Rauhoittelin, että ei Pojan muistille mitään tapahtuisi, hänen sydäntään vain tarkasteltaisiin.

Kun kello tuli 11 päätimme lähteä takaisin osastolle, koska luultavasti Pojan aika olisi aivan pian. Juuri osastolle päästessämme, hoitaja tulikin vastaan ja sanoi ajoituksemme olevan loistava. Ensimmäinen potilas oli juuri tullut katetrointilaboratoriosta ja Pojalle pitäisi nyt antaa esilääkitys.

Poika puettiin vaaleanpunaisiin sairaalavaatteisiin ja hänelle laitettiin vaaleansininen nimiranneke käteen. Kädenselkiin laitettiin myös EMLA-laput, joissa on puuduttavaa ainetta, jotta kanyylin laittaminen ei tuntuisi niin pahalta. Poika sai rauhoittavan lääkkeen suun kautta ja makaili sängyssä ihmetellen katossa olevaa junan kuvaa. Vaikka tilanne tavallaan on vakava ja on kamala päästää ajatukset taas tuohon asiaan, että sydänvika on todellinen ja toimenpiteeseen ollaan menossa, samalla on todella huvittavaa katsella kun pieni ihminen on kuin humalainen. Silmistä näkee, että ajatukset pörräävät aivan jossain muualla ja ilme kertoo, ettei nyt olla ihan terävimmillään. Tyttö silitteli Pojan päätä kunnes hoitaja tuli ja oli aika kärrätä Poika toimenpiteeseen 

Valmistelut

Olimme perillä ennen puolta päivää, juuri sopivasti. Tiesin, että luvassa olisi lähinnä odottelua seuraavat muutamat tunnit, koska kaikkia tutkimuksia ei ehditty tehdä peräjälkeen. Osasto näytti samalta kuin ennenkin. Lastenklinikalla tehtiin jotain remonttia ja välillä käytävillä kaikui korvia huumaava porausääni. Poika katseli käytävän hassua tarraa, jossa kirahvi alkoi toiselta seinältä ja pää kurkisti vastapäiseltä seinältä. Reippaana pikkumiehenä Poika ehti jo ensimmäisenä ilmoittautumaan kansliaan. Kerroimme mikä porukka olemme, sain esititetolomakkeen täytettäväksi ja meidät ohjattiin leikkihuoneeseen odottelemaan.

Siellä vietimmekin suurimman osan ajasta, mutta välissä Pojalta otettiin ylä- ja alaraajojen verenpaineet sekä sydänfilmi. Saturaatio näytti Pojan makoillessa 82 ja hoitajan kysyessä, onko se ollut tällä mallilla kotonakin vastasin, että ei vaan huomattavasti alhaisempi.

Kävimme myös keuhkokuvassa, jossa Poika oli tosi reipas ja hurmasi hoitajat. Verikokeet tietysti vähän harmitti, mutta sielläkin Poika veti pisteet kotiin kiitettyään hoitajaa kun verikoe oli otettu. Iltapäivällä tapasimme vielä katetroinnin suorittavan kardiologin joka jo etukäteen sanoi Pojan olevan vielä melko pienikokoinen leikkaukseen, mutta katsotaan, mitä katetroinnissa paljastuu. Keskustelimme myös anestesialääkärin kanssa, joka kertoi toimenpiteestä hieman tarkemmin ja samalla myös lastenlääkäri kyseli asioita Pojasta ja tarkasti, että korvat ja kurkku näyttivät terveiltä.

Iltapäivällä pääsimme viimein lähtemään Lastenklinikalta ja vietimme loppupäivän käyden syömässä ja tapaamassa ystäväperhettä. Menimme ajoissa hotellille ja rauhoituimme kaikki hyvissä ajoin nukkumaan. Poika olisi toinen katetroitava seuraavana päivänä, mutta meidän piti olla osastolla valmiina jo yhdeksän aikaan aamulla, koska ensimmäinen katetrointi saattaisi olla hyvinkin nopea.

Toinen todellisuus

Kaksi viikkoa kului toisaalta todella hitaasti ja toisaalta taas nopeasti. Olimme päättäneet lähteä reissuun koko perheen voimin. Saimme varattua huoneen läheisestä hotellista edulliseen hintaan, koska Lastenklinikoiden Kummit olivat tehneet joidenkin hotellien kanssa sopimuksen edulliseen hintaan yöpymisestä sairaalajakson ajaksi. Mäkkäritaloon ei pääsääntöisesti ollut asiaa katetrointireissulla, koska sinne oli koko ajan niin kova tunku muutenkin leikkaukseen tms. menevien osalta. Hetken mietimme, josko olisimme kysyneet paikkaa kuitenkin sieltä, mutta emme sitten viitsineet, kun ei se hotellihuone tullut sen kalliimmaksi Kelan yöpymiskorvauksen jälkeen ja reissun ei pitäisi kestää kahta yötä pidempään. 

Tytölle kerroimme etukäteen, mihin olimme menossa, ja että Pojalle tehtäisiin pieni toimenpide sydämeen liityen. Poika kun oli vasta kaksi vuotta ja kaksi kuukautta vanha, hänelle ei ollut tarvetta tarkemmin selittää mitä tehtäisiin tai valmistaa häntä sairaalareissuun erityisesti, vaikka toki asiasta myös hänelle kerrottiin. Niinpä sitten eräänä heinäkuisena maanantaiaamuna lähdimme ajelemaan kohti Helsinkiä. 

Siihen asti olin jonkin verran jännittänyt tulevaa visiittiä, mutta matkalla tuntui omituisesti, kuin olisimme olleet menossa vain kesälomareissulle. Tuntui epätodelliselta matkustaa kohti Lastenklinikkaa puolentoista vuoden tauon jälkeen. Poikakin oli aivan erilainen kuin viimeksi - kahdeksan kuukauden ikäisenä. Sydänvika kuitenkin tuntui yhtäkkiä taas vähän todemmalta.

Postissa jo

Meidän perheellä oli tälle kesälle vain yksi yhteinen lomaviikko ja kesäkuun lopulla päätin soittaa Helsingin lastenklinikalle jonohoitajalle, että josko katetrointiajan voisi sijoittaa jollekin muulle viikolle kuin sille elokuussa olevalle lomaviikolle. Hoitaja kuunteli asiani ja sanoikin sitten, että itseasiassa juuri eilen oli laittanut meille postia tulemaan, että katetrointi on heinäkuun alussa, parin viikon päästä. Menin jotenkin aivan lukkoon, en ollut odottanut aikaa aivan näin nopeasti. Kiitin tiedosta ja lopetin puhelun, aivoni alkoi heti käydä ylikierroksilla ja jännitys jymähti painavaksi möykyksi mahaani.

En varsinaisesti pelännyt katetrointia, mutta tuntui jännittävältä ajatella, että menisimme pitkästä aikaa Lastenklinikalle. Toki katetroinnissakin riskinsä on, mutta se vaikutti helpolta toimenpiteeltä leikkaukseen verraten. Pojalle ei sydämen katetrointia oltu tehty aikaisemmin, koska ennen edellistä leikkausta oli päädytty siihen, että ct-angio oli riittävä. En siis tiennyt, miten toimenpide etenisi ja miten Poika siihen reagoisi. Sen tiesin, että vähintään pari yötä reissussa menisi, koska ensimmäisenä päivänä olisi esitutkimukset ja toisena itse katetrointi ja se jälkeen pitäisi yksi yö viettää osastolla. Me tavalliseen tapaamme kuitenkin varauduimme siihen, että klinikalla saattaisi vierähtää pidempikin tovi, eihän sitä koskaan tiennyt, mitä eteen tulee.