Helmikuun alussa odotettu kirje vihdoin tipahti postilaatikkoon. Oli Pojan kontrollin aika. Tämä "ylimääräinen" kuukauden odotus tässä välissä oli tuntunut melkeinpä pitemmältä ajalta kuin edelliset viisi kuukautta.
Edellisellä viikolla ennen kontrolliaikaa kävimme Pojan kanssa jälleen verikokeilla ja sydänfilmissä. Sydänfilmin ottaminen meni taas paremmin kuin odotin, kun Poika jaksoi olla melkein paikallaan silloin kun piti. Verikokeet aina hieman harmittaa ja tällä kertaa suonia kävi katselemassa kolme eri hoitajaa, joista viimeinen sitten tarttui toimeen ja ottikin näytteen jämäkästi ja nopeasti. Tyttö oli mukana ja tunsi selvästi empatiaa kun pikkuveljeä pistettiin, sanoi, että hänen kädessäänkin tuntui kuin joku olisi pistänyt samaan aikaan. Poika vielä sopersi itkun seasta "tiitos" kun lähdimme näyteenottohuoneesta ja sulatti hoitajien sydämet.
Vaikka luotan kardiologiimme ja hänen päätöksiinsä, alkoi jännitys silti vielä enemmän nostaa päätään, kun vertaistukiryhmässä ihmeteltiin, miten Pojan kontrolliväli oli ollut niin pitkä ja ettei muilla ole ollut neljää kuukautta pidempää taukoa, vaikka vointi onkin ollut hyvä. No, pian asiat selviäisivät.
Mä en oo aina jaksanut lukea noita ton vertaisryhmän kommentteja koko aikaa. Meillä kun asiat tuntuu menevän aika eri tavalla, kuin monille. Mutta mun mielestä meillä aika aikaisin Glennin jälkeen Juuson kontrolliväleiksi tuli se puoli vuotta. Sillä kontrollivälillä mennään nytkin. Toki katetrointi on tulossa parin viikon päästä. Seuraava kontrolli on vuodenvaihteessa, jos leikkausta ei oo ehtinyt olla sitä ennen. Eli kontrolliväli saattaa pisimmillään venyt jopa 8kk mittaiseksi meillä nyt.
VastaaPoistaEn minäkään niistä yleensä sen enempää stressaa. Kaikilla on se oma polku ja niin kauan kun itsestä tuntuu siltä, että asiat on hallussa, se riittää.
Poista