Helsingin terveiset

Kuulumiset lastenklinikalta olivat sellaisia, kuin oli odotettukin. Poika oli hyvävointinen ja virkeä ja kasvu oli edennyt kohtalaisesti. Sydämen tila oli se, että vasen kammio oli selkeästi hyvin pieni verrattuna oikeaan, eli yksikammioratkaisussa tultaisiin etenemään.

Uusia ahtaumia ei aortankaaressa ollut näkyvissä ja keuhkoihin verta vievä shuntti oli hyvin avoinna, ehkä toisesta päästä hieman kaventunut, muttei mitenkään merkittävästi. Myös pieni läppävuoto oli näkyvissä, mutta se oli ollut alusta asti, eikä tiettävästi tässä vaiheessa aiheuttanut mitään toimenpiteitä.

Lastenneurologin mukaan tilanne oli hyvä. Ainoastaan pään kääntämisessä edelleen oli lievä puoliero, ja fysioterapetti kävi jälleen antamassa ohjeita, että Poikaa pitää vain aivan normaalisti aktivoida kääntämään päätään molempiin suuntiin.

Pojan tilanne käsiteltäisiin kirurgien ja kardiologien meetingissä lähiaikoina ja meille ilmoitettaisiin kirjeitse seuraava askel ja aikataulu. Siihen asti kävisimme normaalisti kontrollissa omassa sairaalassamme lastenkardiologilla noin kuukauden välein.

Tuntui hyvältä saada myös ammattilaisilta vahvistus sille, minkä omin silmin näimme - että Poika voi hyvin. Samalla todellisuus seuraavan leikkauksen lähestymisestä hautasi alleen kaikki muut ajatukset. Tulisi jälleen se pelottava hetki, jolloin aika pysähtyisi ja sen jälkeen tilanne voisi olla mikä tahansa.