Kutsu käy

Alun hankaluuksista huolimatta ja vastoin kaikkia odotuksia Poika kehittyi ikätasonsa mukaisesti joka osa-alueella. Pään kääntyminen alkoi nopeasti kotiin päästyämme sujua molempiin suuntiin, eikä muitakaan motorisia ongelmia ilmennyt. Lihakset olivat vähän pehmeämmät kuin tavallisesti, mutta kaiken kaikkiaan Poika saavutti etappeja kehityksessä lähes samaa vauhtia kuin isosiskonsa pari vuotta aikaisemmin.

Painon kehitys oli huikeaa. Pojan paino oli jopa +-käyrällä. Maito maistui, ja tuttipulloa käytettiin enää silloin tällöin ja lähinnä siksi, että pullosta syöminen onnistuisi myös silloin, kun imetys ei olisi mahdollista.

Koska Pojan vointi oli niin hyvä, tuntui epätodelliselta, että kohta pitäisi palata Helsinkiin ja valmistautua seuraavaan leikkaukseen. Miksi näin hyvävointista lasta pitäisi vielä korjata? No, tiesinhän minä miksi, mutta hullulta se silti tuntui.

Kontrolleissa kahteen kammioon paluusta ei oltu puhuttu ja koko ajan todennäköisemmältä näytti yksikammiolinjan jatkuminen. Vasen kammio näytti jääneen kasvussa jälkeen entisestään oikeaan verrattuna. Helsingissä se lopullinen päätös kuitenkin tehtäisiin.

Sitten se kirje tuli. Poika kutsuttiin katetrointitutkimukseen, jolla selvitettäisiin sydämen tila ja päätettäisiin seuraavasta askeleesta. Syyskuussa palaisimme siis Helsinkiin. Heti kohta kirjeen saapumisen jälkeen jonohoitaja soitti, että Pojalle voitaisiinkin tehdä sydämen katetroinnin sijaan CT-angio, jolla samoja asioita pystytään tutkimaan pelkästään kuvaamalla. Tämä tietysti oli helpotus, koska katetroinnissakin on aina omat riskinsä.

Nyt sydänviasta tuli taas todellisempaa ja ajatukset väkisinkin suuntautuivat seuraavaan leikkaukseen ja siihen, miten Poika siitä selviäisi.