Seuraavana aamuna Poika olikin jo täysin oma itsensä. Aamupalaksi hän söi kaksi lautasellista muroja katsellen samalla lastenohjelmia. Näytti siltä, että pääsisimme tänään lähtemään kotiin, kunhan Pojan röntgenkuva olisi otettu ja katsottu että koilaus oli kohdallaan.
Poikaa harmitti aika paljon kun hoitaja irrotteli molemmista käsistä teippejä, jotka pitivät kanyyleja paikoillaan. Teippi oli aika tiukasti paikoillaan eikä auttanut, vaikka hoitaja suihkutteli siihen öljyä liiman irroittamiseksi. Kun kaikki teipit ja kanyylit oli saatu poistettua, Poika sanoi kyynelten läpi "Kiitos!". Hoitaja sanoi, että eipä usein ole näin kohteliasta potilasta nähnyt.
Jonkin ajan kuluttua kävelimme röntgeniin ja sielläkin kaikki sujui hienosti ja Poika muisti taas kiittää, kun hommat oli hoidettu. Olin ylpeä reippaasta lapsestamme ja taas kerran ihmettelin, miten Poika toipui niin nopeasti toimenpiteestä.
Mies ja Tyttö olivat tulossa aamupäivällä sairaalaan odottelemaan Pojan kotiutusta, mutta mikään kiire ei vielä ollut, koska lääkärikierto ei ollut vielä ehtinyt Pojan huoneeseen asti ja papereiden kirjoittamisessakin kestäisi sitten aikansa. Yritin muistella mitä kaikkia lappuja tarvitsimme sairaalakäynniltä, jotta muistaisin niitä sitten pyytää.
Mietin, miten niillä leikkausreissuilla oli jaksanut istua täällä osastolla, kun jo tämä puolikas päivä tuntui niin pitkältä. Kai sitä silti jaksaa mitä vaan kun on pakko.
Mies ja Tyttö saapuivat osastolle ja kerroin, ettei asiat olleet edenneet vielä mihinkään. Lääkäri oli vasta tulossa. Puolilta päivin katetroinnin tehnyt kardiologi saapui ja sanoi, että odottelisi vielä, että käymme siellä keuhkokuvassa. Kerroin, että olimme käyneet siellä jo jonkin aikaa sitten ja hän lähti katsomaan kuvia.
Tullessaan takaisin hän kertoi, että kuvat näyttivät siltä miltä pitikin ja että Pojan asiat oli ehdittykin käsitellä jo sen aamuisessa kirurgien ja kardiologien kokouksessa. Kaikki näytti hyvältä ja leikkaussarjan seuraavaan vaiheeseen voitaisiin edetä. Mutta koska Poika oli vielä niin pieni ja keuhkovaltimotkin hieman kapeat, eikä voinnin suhteen ollut suurempaa hätää, kirurgi oli sanonut ettei leikkaus olisi vielä ajankohtainen vaan hyvin voitaisiin odotella vuosi, jopa kaksi vuotta ennen kuin TCPC tehtäisiin. Kardiologi itse sanoi, että noin vuoden päästä luultavasti olisi se todennäköisempi aikataulu.
Olimme hämmästyneitä, leikkausta ei tarvitsisikaan tehdä nyt tänä vuonna. Kysyin, pitääkö katetrointi tehdä sitten uudelleen ennen leikkausta, mutta kardiologi sanoi, että hyvin voi esimerkiksi vuoden päästä tulla leikkaukseen näillä samoilla tiedoilla. Näillä puheilla saimme luvan lähteä kotia kohti kunhan paperit olisivat selvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti