Translate

2017-06-02

Neuron kuittaus







Keväällä Pojalle tuli kutsu lastenneurologialle kontrollikäynnille. Oli ollut puhetta joskus aikaisemmin, että ennen esikoulua olisi hyvä tehdä rutiininomainen tarkastus, jonka avulla havaittaisiin mahdolliset ongelmat jo hyvissä ajoin. Olin vain yllättynyt, että kutsu tuli näin ajoissa, kun Poika ei ollut vielä täyttänyt viittäkään ja ettei minun tarvinnut itse kysellä kontrolliajan perään.

Pyysin päiväkodista toimittamaan sairaalaan palautteen siitä, miten päivittäiset toimet siellä sujuivat ja siitä, jos heillä oli jotain muita huomioita. Kontrollikäynti sisälsi sekä psykologin haastattelun, että lastenneurologin käynnin. Itselläni ei ollut mitään huolta Pojan kehityksestä ja saimme vahvistuksen tälle myös näillä käynneillä. Aivan normaali Poika, joka itseasiassa jossain kohtaa oli jopa ikäistään edellä kehityksessä. Lastenneurologi oli sama, joka oli tavannut Pojan edellisellä kerralla parivuotiaana ja hän edelleen hämmästeli, miten voi olla mahdollista että niin isot asiat eivät olleet jättäneet mitään jälkeä Pojan toimintoihin. Lääkäri sanoi, että ei tarvitse enää käydä hänen vastaanotollaan vaan voi huoletta tässä nyt reilun vuoden verran kasvaa ja mennä sitten seuraavana syksynä esikouluun. Ja taas kerran.. olin onnellinen.

Olimme keksineet kivan harrastuksen, jota jatkoimme syksystä talven läpi kevääseen. Etsimme lähistöltä ja vähän kauempaakin erilaisia luontopolkuja ja -reittejä joita sitten kävimme kävelemässä ja taukopaikalla syötiin eväät - tottakai. Poikakin jaksoi tosi hyvin kävellä, kun reitti oli mielenkiintoinen. Tavallisen tien kulkeminen ei jaksanut kiinnostaa, mutta heti jos reitti oli vähän vaikeampikulkuinen tai edessä oli pitkospuut, meno oli mukavaa ja reipasta. Toinen kiva ulkoilmaharrastus oli käydä meren rannassa kallioilla kiipeilemässä. Yllättävän ketterästi Poikakin meni vaikka minkälaisesta välistä Tytön vanavedessä, eihän nyt isosiskolle sovi toiseksi jäädä. 


 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti