Nenämahapeikko

Nenämahaletku oli vaihdettu ennen kotiinlähtöämme ja sen vaihtoväli oli kolmisen viikkoa. Vaikka kontrollin aikoihin maitoa meni vielä jonkin verran nenämahaletkuun, viikon päästä tilanne olikin jo aivan toinen. Poika söi lähes kaikki maidot itse. Olimme alkaneet kallistua siihen suuntaan, että voitaisiin kokeilla olla ilman nenämahaletkua kokonaan. Nyt piti vain opetella antamaan lääkkeet suoraan suuhun letkun sijaan. Nenämahaletkuun lääkkeet oli niin helppo truutata ruiskulla vaikka Pojan nukkuessakin. Olin kyllä muutamaan kertaan koittanut lääkettä antaa suunkin kautta ja se sujui vaihtelevalla menestyksellä. Piti vain löytää oikea kohta poskesta, ettei lääke tullut takaisin tai valunut suoraan kurkkuun niin, että se aiheutti oksennusrefleksin.

Kun olisi ollut aika vaihtaa letku, päätin vielä soittaa Helsinkiin sydänosastolle, voisimmeko jättää uuden letkun kokonaan laittamatta. Hoitaja kyseli, syökö Poika tarpeeksi maitoa itse ja saammeko lääkkeet annettua hyvin myös suun kautta. Jos nämä asiat olisivat kunnossa, voisi nenämahaletkun huoletta jättää kokonaan pois. Ja mikäli ongelmia syömisessä ilmenisi, saisihan sen sitten helposti myös laitettua takaisin. Itsestäänselvyyksiltähän nämä asiat kuulostivat kun joku asiantunteva ne ääneen sanoi, mutta halusin saada luvan joltain viisaammalta, etten tekisi mitään hölmöä omin päin. Ennen puhelun loppua hoitaja vielä muistutti, että ei kannattaisi ihan heti ruokailun jälkeen vetäistä letkua ulos, koska paluupostin todennäköisyys olisi suuri.

Niinpä minä sitten sopivan hetken koittaessa vedin nenämahaletkun pois Pojan nenästä. Letku oli värjäytynyt lääkkeestä keltaiseksi sisäpuolelta ja ulkopuolelle oli kuivunut limaa klönteiksi, ei varmaankaan kovin mukava yhdistelmä nenänielussa. Niin pieni asia ja se tuntui taas suurelta harppaukselta eteenpäin. Pari päivää uskaltaisi helposti seurata, mihin suuntaan syöminen kehittyisi, koska Poika oli koko ajan letkunkin kanssa ollut hyvä syömään. Ja nyt se nenämahaletkun rötjäke, joka oli uhannut kulkea mukanamme pitkän matkaa, oli poissa. Uskoin myös vahvasti sen pysyvän poissa, mikäli mitään erikoista ei Pojan voinnissa tapahtuisi.